Dynasty tietopalvelu
Etelä-Savon hyvinvointialue RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 46



Kokousasian teksti

 

Hyvinvointialueen aluevaltuutettujen valtuustoaloitteet

 

Aluevaltuusto 8.6.2026 § 46

 

  

Hallintosäännön 126 § mukaan "Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle kirjallisesti tai sähköisesti. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.  

 

 

Esitys:

Merkitään tiedoksi mahdolliset aluevaltuustoaloitteet.

 

Käsittely:  Merkitään, että puheenjohtajalle toimitettiin seuraavat pöytäkirjan liitteinä olevat valtuustoaloitteet. Aloitteiden saamien kannatusten lukumäärä on merkitty sulkuihin ja luettelo aloitteiden kannattajista on pöytäkirjan liitteenä:

ď‚·         Selkeä toimenpideohjelma tasapuolisesta Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloiden toimintojen kehittämisestä, Wuorinen Jarkko (22)

ď‚·         Hoitohenkilöstön riittävyyden, jaksamisen ja työturvallisuuden varmistaminen Eloisan arjessa, Linnaranta Marja Riitta / KD aluevaltuustoryhmä (17)

ď‚·         Savonlinnan sairaalan palveluiden, hoitoon pääsyn ja henkilöstötilanteen säännöllinen seuranta, Munck Merja (10)

ď‚·         Savonlinnan sairaalanalueen pysäköinti, Kilpeläinen Pekka (11)

ď‚·         Vaikuttamistoimielimien aloitteenteko-oikeus aluevaltuuston kokouksissa, Hokkanen Mikko (36)

ď‚·         Perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden kieltäminen Etelä-Savon hyvinvointialueella, Rautiainen Sari (19)

ď‚·         Asiakaslähtöisen tuottavuusohjelman käynnistäminen, Tiainen Maijaterttu / Keskustan aluevaltuustoryhmä (19)

ď‚·         Kipupotilaiden hoidon ja hoidon koordinoinnin toimivuuden selvittäminen Etelä-Savon hyvinvointialueella, Peitsaro Panu / Keskustan aluevaltuustoryhmä (24)

ď‚·         Etelä-Savon hyvinvointialueen sairaaloiden pitkäaikaisen toimintaprofiilin valmistelu, Peitsaro Panu (15)

ď‚·         Selvitys kaihileikkaustoiminnan tulevaisuuden toiminnallisesta ratkaisusta Etelä-Savon hyvinvointialueella, Peitsaro Panu (17)

 

Päätös: