Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 42


Liite 13 Liite 1_Lausunto arviointikertomuksesta 2022
Liite 14 Liite 2_Tilinpäätös 2022
Liite 15 Liite 3_Arviointikertomus

 

Lausunto tarkastuslautakunnan v. 2022 tilinpäätöstä koskevaan arviointikertomukseen

 

Aluehallitus 12.02.2024 § 42  

842/02.02.01/2024  

 

 

Valmistelija vt. hankinta- ja talousjohtaja Tiia Tamlander, p. 040 040 571 1983

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 125.2 § 2 kohdan mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Saman pykälän 4 momentin mukaan tarkastuslautakunta antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto on käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen 13.6.2023 § 25. Aluevaltuusto on hyväksynyt tilinpäätöksen ja myöntänyt vastuuvapauden tilivelvollisille tarkastuslautakunnan tekemän esityksen mukaisesti päätöksellään 13.6.2023 § 26.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 125.5 §:n mukaan aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, johon arviointikertomus antaa aihetta. Esitys lausunnoksi on liitteenä 1. Hyvinvointialueen v. 2022 tilinpäätös ja siitä annettu arviointikertomus ovat liitteinä 2 ja 3.

Nykytilanteeseen verrattuna on syytä huomata, että tilinpäätös, siitä annettu arviointikertomus ja siten myös arviointikertomuksen johdosta annettava lausunto kohdistuvat tilikauteen 1.1.-31.12.2022, jolloin organisaation toiminnan keskeisimpänä tarkoituksena oli valmistella 1.1.2023 tapahtunutta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävien järjestämisvastuun vastaanottamista kunnilta hyvinvointialueelle. Kuvaus tilikauden 1.1.-31.12.2023 aikaisesta toiminnasta annetaan vuoden 2023 tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto on 13.6.2023 kokouksessaan käsitellyt myös Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri), Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote), Vaalijalan kuntayhtymän ja ISLAB liikelaitoskuntayhtymän tilinpäätökset (27-37 §). Tilinpäätökset on hyväksytty ja vastuuvapaudet myönnetty tarkastuslautakuntien tekemien esitysten mukaisesti. Koska ao. organisaatioiden toiminta on vuoden 2023 alusta lukien lakannut hyvinvointialueuudistuksen myötä, ja tilivelvollisille on tarkastuslautakuntien esitysten mukaisesti myönnetty vastuuvapaus, eivät niistä annetut arviointikertomukset anna aihetta toimenpiteisiin ryhtymiselle.

 

 

Toimivalta Hyvinvointialueesta annettu laki 125.5 §

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä 1 olevan lausunnon arviointikertomukseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Käsittely:

 Merkitään, että konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi tilintarkastaja, tarkastuslautakunta