Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 12.01.2023/Pykälä 9


Liite 2 Liite A. Henkilöstöetuudet Eloisassa

 

Henkilöstölle tarjottavat etuudet

 

Aluehallitus 12.01.2023 § 9  

147/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua, puh. 040 656 7232

 

 Etelä-Savon hyvinvointialueen tavoitteena on olla paras ja joustavin työnantaja. Työnantajamaineen edistämiseksi työnantajan on tehtävä ratkaisuja, joilla henkilöstön pito- ja vetovoimatekijöitä voidaan vahvistaa. Henkilöstölle tarjottavat etuudet vaikuttavat suoraan pito- ja vetovoimaan. Kilpailu työvoimasta kiristyy koko ajan, jolloin myös henkilöstöetuuksien on oltava hyvällä ja kilpailukykyisellä tasolla.

 

 Liikkeenluovutuksessa henkilöstöetuudet eivät siirry entisiltä työnantajilta hyvinvointialueelle. Henkilöstöetuuksien osalta on tehty ehtovertailu, jonka pohjalta on valmisteltu hyvinvointialueelle käyttöönotettavat etuudet. Lisäksi keväällä 2022 on tehty kysely henkilöstölle asiaan liittyen. Kyselyn tuloksia on huomioitu hyvinvointialueen etuuksien valmistelussa. Etuuksista päätettäessä on hyvä huomioida myös muiden työnantajien tekemiä ratkaisuja. Erittäin yleinen käytössä oleva etuus on liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin annettava etuus, jota käytetään sähköisellä maksuvälineellä. Tämä etuus on myös tehdyn kyselyn perusteella Eloisaan haluttavien etuuksien listassa kärkipaikalla.

 

 Eloisan henkilöstöetujen osalta on yhteistyötoimikunnassa 8.12.2022 käyty keskustelua valmistelussa olevista eduista. Samoin on tiedotettu koko henkilöstöä valmisteltavana olevista eduista. Kaikissa foorumeissa ehdotettavat edut ovat saaneet laajaa kannatusta. Etujen käyttöönotto vaatii vielä valmistelua, esimerkiksi sähköisen maksuvälineen kilpailutus on parhaillaan käynnissä. Lähtökohtaisesti valmisteilla olevat edut ovat varsin kilpailukykyisiä ja niiden vaikutus työnantajakuvaan, veto- ja pitovoimaan oletetaan olevan positiivisia.

 

 Henkilöstölle esitettävät etuudet liitteenä. Liitteestä käy ilmi niiden valmistelutilanne tällä hetkellä. Etuuksien arvo on kokonaisuutena n. 3 miljoonaa euroa.             

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

  

 Aluehallitus merkitsee tiedoksi edellä esitetyn ja hyväksyy liitteenä olevat henkilöstöetuudet käyttöönotettaviksi.

 

Käsittely:  

 

 Janne Laine teki seuraavan vastaesityksen:

Hyvinvointialueen talousarvio on pahasti alijäämäinen ja talous kriisissä. Aluetta uhkaa joutuminen selvittelymenettelyyn tulevina vuosina. Useissa alueen kunnissa on osana talouden tasapainottamista leikattu myös henkilöstöetuuksia ylimääräisten irtisanomisten välttämiseksi. Nyt esitettävät henkilöstöetuudet ovat jopa kolminkertaiset henkilöä kohden verrattuna moniin alueen kuntiin ollen yhteensä noin 3 miljoonaa euroa. Esitän, että henkilöstöetuuksien taso tässä vaiheessa puolitetaan ja neuvotellaan yt-menettelyssä tarkemmin miten määräraha kohdennetaan.

 

Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.