Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 09.03.2023/Pykälä 93


 

Hyvinvointialuejohtajan palkkaus

 

Aluehallitus 09.03.2023 § 93  

1800/00.02.01/2023  

 

 

Puheenjohtajan selostuksesta

 

 Hyvinvointialueen sopimassa johtamissopimuksessa todetaan 2 § mm. seuraavaa johtajan palkkauksesta:

 

 " ----Palkkauksen tulee olla kilpailukykyinen suhteessa muihin julkishallinnon ja muiden sektoreiden johtajan tehtävissä sekä vastaavissa tehtävissä muilla hyvinvointialueilla työskentelevien palkkatasoon sekä oikeassa suhteessa hyvinvointialuejohtajan alaisen henkilökunnan palkkaukseen nähden. Hyvinvointialuejohtajan palkkaa tarkistetaan aina sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaisten yleiskorotusten mukaan.

 

 Aluehallitus päättää harkintansa mukaan hyvinvointialuejohtajan palkan mahdollisista hyvinvointialueen virka- ja työehtosopimusten yleiskorotuksia korkeammista korotuksista ja sen määräytymisperusteista. Maksettava palkka on kokonaispalkka. Palkan suuruus virkasuhteen alussa on 12.500,00 euroa/kk.

 

 Hyvinvointialuejohtajalle annetaan matkapuhelinetu luontoisetuna, jonka verotusarvo lisätään verotettavaan ansioon. Hyvinvointialuejohtajalle annetaan työsuhdepolkupyörä luontoisetuna, jonka kustannukset (maksimiarvo 100€/kk) lisätään verotettavaan ansioon. Hyvinvointialuejohtaja on oikeutettuna saamaan myös koko hyvinvointialueen henkilöstöä koskevat muut työsuhdedut.---- ."

 

 Etelä-Savon hyvinvointialue määritteli johtajan palkan ensimmäisten joukossa keväällä 2022 ja vahvisti silloin palkaksi valitun Santeri Seppälän esittämän mukaisesti 12.500 ja lisäksi puhelin ja sähköpyöräetu. Tällä hetkellä hänen ennakonpidätyksen mukainen kokonaispalkka on 12813,75 euroa. Hänen palkkansa on hyvinvointialueiden johtajien matalin. Sopimuksen mukaisesti aluehallitus on sitoutunut huolehtimaan palkkauksen kilpailukykyisyydestä.

 

 Hallitus päättää asiasta hallintosäännön 4 § mukaisesti puheenjohtajan selostuksen pohjalta.             

 

Esitys:  

 Puheenjohtaja selostaa asiaa kokouksessa ja tekee oman esityksensä. 

 

Asian käsittely:  

 Tämän pykälän osalta kaikki viranhaltijat olivat poissa kokouksesta. Pöytäkirjan pitäjänä tämän pykälän osalta toimi hallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen.

 

 Puheenjohtaja selosti hyvinvointialueiden johtajien palkkavertailua koko maan sekä lähimpien hyvinvointialueiden kanssa. Kaikissa lähialueen hyvinvointialueilla palkkataso on yli 15.000 euroa kuukaudessa. Puheenjohtajat ovat kokoontuneet ja niiden keskustelujen pohjalta puheenjohtaja teki seuraavan esityksen Santeri Seppälän palkaksi:

 

 Aluehallitus vahvistaa hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälän kokonaispalkaksi 1.6.2023 lukien 15.000 euroa ja lisäksi aluehallitus päättää, että johtaja voi harkintansa mukaan ottaa käyttöön autoedun, jonka arvo on enintään 1200 euroa kuukaudessa. Johtamissopimuksen mukaisesti rahapalkan lisäksi on luontoisetuna on puhelin ja sähköpolkupyörä (100 €).

 

Päätös: 

 Aluehallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.