Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 35


 

Sammutusauton korityön hankinta

 

Aluehallitus 19.01.2023 § 35  

453/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija pelastus- ja turvallisuuspalvelujen toimialajohtaja Seppo Lokka, puh. 040 359 7864

 

Mikkelin kaupunki/Etelä-Savon pelastuslaitoksella on ollut vuoden 2022 investointina muun muassa Savonlinnaan sijoitettava sammutusauto (alusta+korityö). Korona pandemian ja Ukrainan sodan seurauksena sammutusauton alustan toimitus viivästyi ja samalla korityö viivästyi siten, että sammutusauto valmistuu tämän hetkisen tiedon mukaan helmikuun 2023 aikana. Viivästys on aiheuttanut sen, että sammutusauton korityön hankintaa ei voida enää kohdistaa Mikkelin kaupungin ylläpitämän Etelä-Savon pelastuslaitoksen investoinniksi vaan se pitää toteuttaa Etelä-Savon hyvinvointialueen investointina.

 

Sammutusauton korityön hinta on 183 013 € ALV 0%. Hankinta on aikanaan kilpailutettu Sansia Oy:n toimesta.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

 

  Aluhallitus hyväksyy Savonlinnaan sijoitettavan sammutusauton korityön hankinnan  Saurus Oy:lta hintaan 183 013 € ALV 0%.

  

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.