Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 70



 

Etelä-Savon hyvinvointialueen talouden tasapainottaminen ja uusien sopeutustoimenpiteiden hyväksyminen

 

Aluehallitus 30.09.2024 § 215 

 

 

 

Valmistelija Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, puh. 040 770 0577

 Vt. rahoitusjohtaja Tiia Tamlander, puh. 040 571 1983

 

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen taloustilanne on vaikea. Vuoden 2023 tilinpäätöksessä on taseessa 34,4 miljoonaa euroa kumulatiivista alijäämää. Vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen tulosennuste on hieman alkuperäistä talousarviota parempi eli 44,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Ennuste merkitsisi toteutuessaan 78,6 miljoonan euron kumulatiivista alijäämää vuoden 2024 tilinpäätöksessä.

 

Aluehallituksen 24.6.2024 § 153 hyväksymä vuoden 2025 talousarvioraami päätyy vuodelle 2025 tavoiteltavien lisäsopeutustoimenpiteiden jälkeen 6,1 miljoonan euron ylijäämään. Talousarvioraami sisältää aiemmin hyväksyttyjen tasapainotustoimenpiteiden lisäksi yhteensä 20,8 miljoonan euron lisäsopeutustavoitteen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet vahvistetaan syys-lokakuun päätöksenteossa talouden tasapainotusohjelmasta päätettäessä.

 

Huhtikuussa julkaistujen uusien rahoituslaskelmien mukaan Etelä-Savon hyvinvointialueen valtionrahoituksen määrä on vuodesta 2026 alkaen jäämässä ennakoitua alhaisemmalle tasolle, mikä edelleen lisää talouden sopeutuspainetta. Vuoden 2024 toisessa osavuosikatsauksessa päivitetyn talousnäkymän perusteella vuoden 2026 tulos uhkaa ilman lisätoimenpiteitä kääntyä alijäämäiseksi. Osavuosikatsauksessa esitetty arvio kumulatiivisen alijäämän määrästä vuoden 2026 lopussa on noin 82 miljoonaa euroa. Arviossa on jo huomioitu vuosille 2025-2026 tavoiteltavat lisäsopeutukset. Maanantaina 23.9.2024 julkaistuissa uusissa rahoituslaskelmissa vuoden 2026 rahoitus on selvästi kevään laskelmia korkeammalla tasolla, ja vuoden 2026 näkymä kääntyi jälleen noin 10 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Rahoituksen perustason noususta huolimatta vuodet 2027-2028 näyttäytyvät edelleen voimakkaasti alijäämäisinä, ja niiden rahoituksen taso myös laskee vuoteen 2026 verrattuna. Päivitetyt rahoituslaskelmat toivat kaivattua lisäystä hyvinvointialueen rahoituksen määrään ja helpottivat pahinta painetta etenkin vuodelta 2026. Sopeutustoimenpiteet ovat kuitenkin edelleen täysin välttämättömiä, jotta hyvinvointialueen talous saadaan lainsäädännön edellyttämällä tavalla tasapainoon.

 

Vuosille 2024-2026 tavoitellaan yhteensä 87 miljoonan euron sopeutustoimenpiteitä. Näistä tähän asti on tehty päätöksiä ja määritelty toimenpiteitä 48 miljoonan euron edestä. Lukujen tulkinnassa on syytä huomioida, etteivät asetetut tavoitteet vielä riitä kattamaan taseeseen kertyneitä kumulatiivisia alijäämiä. Alijäämien katetuksi tuleminen edellyttäisi merkittävää, arvioitujen kumulatiivisten alijäämien suuruista kertaluonteista menosäästöä tai lisätuloa vuoden 2026 aikana.

 

Vuoden 2024 talousarviossa (aluevaltuusto 18.12.2023 § 89) linjattiin lisäsopeutustoimenpiteiden valmistelun aloittamisesta heti alkuvuodesta 2024. Linjauksen mukaisesti hyvinvointialueelle on valmisteltu uusia sopeutustoimenpiteitä heti vuoden alusta lähtien. Aluevaltuusto käsitteli 17.6.2024 § 29 esitystä 25 miljoonan euron lisäsopeutustavoitteen kohdentamisesta  toimialoille vuodelle 2025 ja 20,7 miljoonan euron vastaavasta tavoitteesta vuodelle 2026. Vuoden 2026 sopeutustavoitteessa on huomioitu heikentyneen valtion rahoituksen vaikutus talousarviokirjassa alun perin asetetun 10 miljoonan euron tavoitteen lisäksi.

 

Alkuperäisestä esityksestä poiketen valtuusto päätyi vahvistamaan vuoden 2025-2026 lisäsopeutukset yhteensä 6,7 miljoonaa euroa alkuperäistä esitystä pienempinä. Päätettyjen sopeutustavoitteiden yhteismäärä vuosilta 2025-2026 on 39,0 miljoonaa euroa, kun alkuperäisessä esityksessä lisäsopeutusten yhteismäärä kahdelle vuodelle oli 45,7 miljoonaa euroa.

 

Aluevaltuuston 17.6.2024 § 29 vahvistamat toimialakohtaiset sopeutustavoitteet ovat seuraavat:

 

2025

2026

Yhteensä

Sosiaalipalvelut

2,20

3,50

5,70

Ikääntyneiden palvelut

1,16

4,00

5,16

Terveyspalvelut

10,86

5,80

16,66

Pelastus- ja turvallisuuspalvelut

1,00

0,00

1,00

Konsernipalvelut

5,58

4,90

10,48

Yhteensä

20,80

18,20

39,00

 

Konsernipalvelujen osalta huomattava osuus säästötavoitteesta muodostuu eri toimialojen käytössä olevien tilojen vuokrakustannuksiin tavoiteltavasta kustannustason laskusta. Aluevaltuusto vahvisti hyvinvointialojen vuokraamia toimitiloja koskevat linjaukset päätöksellään 17.6.2024 § 30.

 

Kun huomioidaan aluevaltuuston 17.6.2024 vahvistamat sopeutustavoitteet sekä jo aiemmin vahvistetut säästötoimet, on sopeutusten yhteenlaskettu määrä vuosina 2025-2026 seuraava:

 

2025

2026

Yhteensä

Sosiaalipalvelut

9,20

3,50

12,70

Ikääntyneiden palvelut

4,10

4,00

8,10

Terveyspalvelut

15,71

5,80

21,51

Pelastus- ja turvallisuuspalvelut

1,00

0,00

1,00

Konsernipalvelut

7,30

4,90

12,20

Yhteensä

37,31

18,20

55,51

 

Toimialakohtaisten sopeutustavoitteiden ja talousarvioraamin vahvistamisen jälkeen on jatkettu konkreettisten tasapainotustoimenpiteiden määrittelyä ja sisällöllistä valmistelua. Toimialakohtaiseen kohdentumiseen on valmistelun edetessä tullut tarkennuksia lähinnä kiinteistöihin liittyvien säästöjen osalta. Lopullisessa esitettävässä uusien sopeutustoimenpiteiden kokonaisuudessa euromääräiset säästöt esitetään toimenpidekohtaisesti ao. toimialan kohdalla, mutta budjettiteknisesti toimenpiteiden sisältämien tilaratkaisujen vaikutukset kohdistuvat konsernipalveluiden määrärahoihin.

 

Koonti uusista sopeutustoimenpiteistä tausta-aineistoineen on liitteenä 1. Asiakirja sisältää sopeutustoimenpiteiden tietojen ohella mm. sote-keskuspalveluverkkoselvityksen, tausta-aineiston sairaalapalveluiden työnjaosta (tiedossa olevat lainsäädännölliset muutokset huomioiden), kiinteistökustannuksia koskevat lisätiedot sekä toimenpiteistä tehdyt vaikutusarvioinnit. Liitteenä 2 on myös yhteenveto jo aiemmin hyväksyttyjen toimenpiteiden sekä nyt esitettävien uusien sopeutustoimenpiteiden muodostamasta kokonaisuudesta. Tätä vanhoista ja uusista toimenpiteistä muodostuvaa kokonaisuutta kutsutaan jatkossa talouden tasapainotusohjelmaksi. Liitteenä 3 on lisäksi taustoittava taulukko, joka selventää eri sopeutustoimenpiteiden talousarvioteknisen kohdentumisen eri toimialoille. Liitteenä 4 on toimielinrakenteen sopeuttamista koskeva vaikutusten ennakkoarviointi (EVA).

 

Toimenpidekokonaisuudet, joista sopeutukset muodostuvat, ovat jaoteltuna toimialoittain seuraavan listauksen mukaiset. Toimenpiteiden sisältöä on avattu tarkemmin liitteissä.

 

Terveyspalvelut (liitteen 1 diat 12-14 + tausta-aineistot liitteen 1 dioilla 24-27, 34-36 ja 44-87)

 

  1. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan sairaalapalveluiden ja päivystyksen muutokset, 8,95 M€
  1. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan Akuuttipalveluiden muutokset, 1,70 M€
  1. PTH-osastojen keskittäminen, 1,26 M€
  1. Perusterveydenhuollon avopalveluiden toiminnalliset uudistukset, 0,86 M€
  1. Sote-keskuspalveluiden tilakäytön tiivistys skenaarion 1 mukaisesti, 1,28 M€
  1. Suun terveydenhuollon sopeutustoimet, 0,15 M€
  1. Kuntoutuksen sopeutustoimet, 0,10 M€
  1. Omien psykologien rekrytoinnit, 1,00 M€
  1. Diagnostisten ja tukipalveluiden sopeutustoimet, 1,26 M€
  1. Mielenterveys- ja riippuvuuspalveluiden kehittäminen, 0,73 M€
  1. Terveyspalveluiden muut toimenpiteet, 0,23 M€

 

 

Ikääntyneiden palvelut (liitteen 1 diat 15-16 + tausta-aineistot liitteen 1 dioilla 28-30 ja 37-39)

 

  1. Geriatristen osastojen arviointi ja kehittäminen, 1,56 M€ 
  1. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan ympärivuorokautisen asumisen mahdollinen mitoituksen lasku ja tilojen tiivistäminen, 2,09 M€
  1. Ikääntyneiden palveluiden henkilöstövähennykset, 0,25 M€
  1. Kotihoidon kehittämistoimet, 0,35 M€
  1. Arjen tuki- ja etäpalveluiden kehittämistoimenpiteet, 0,73 M€
  1. Ikääntyneiden palveluiden muut toimenpiteet, 0,19 M€

 

Sosiaalipalvelut (liitteen 1 diat 17-18 + tausta-aineistot liitteen 1 dioilla 31 ja 40-42)

 

  1. Lapsiperhepalveluiden peittävyyden kasvattaminen lastensuojelun palvelutarpeen ennaltaehkäisemiseksi, 0,60 M€
  1. Lastensuojelun asiakasohjauksen, palvelutarpeenarvioinnin ja palveluiden kriteerien kehittäminen, 1,10 M€
  1. Lastensuojelun sijoitusprosessin selkeyttäminen, 0,10 M€
  1. Lastensuojelun kilpailutusten kehittäminen, 0,60 M€
  1. Lastensuojelun tuottajaohjauksen ja palveluiden sisällön ?kehittäminen, 0,60 M€
  1. Vaalijalan oman toiminnan tehostaminen, 0,90 M€
  1. Vaalijalan muut kehittämiskohteet (ml. kiinteistökysymykset, erillisselvitys), 1,20 M€
  1. Työikäisten palvelu, kuntouttavan työtoiminnan muutokset?, 0,35 M€
  1. Kasvatus- ja perheneuvonnan esihenkilöjärjestelyt, 0,07 M€
  1. Sosiaalipalveluiden toimitilojen tiivistäminen, 0,14 M€

 

Konsernipalvelut (liitteen 1 diat 19 + tausta-aineistot liitteen 1 dioilla 32 ja 88-93)

 

  1. 10-20 % alennuksen neuvottelu vuokratilojen sopimuksiin, 5,3 M€
  1. YTA-yhteishankinnat, 1,4 M€
  1. Ruokapalveluiden tuotantotapamuutokset, 2,0 M€
  1. Siivouspalveluiden tuotantotapamuutokset, 1,0 M€
  1. Talous- ja henkilöstöhallinnon kehittämistoimet, 0,30 M€
  1. IT-järjestelmämuutokset, 0,70 M€
  1. Konsernipalveluiden muut toimenpiteet (kiinteistövero, lautakunnat), 0,17 M€

 

Pelastus- ja turvallisuuspalvelut (liitteen 1 dia 20)

 

  1. Pelastustoimen henkilöstömuutokset, 0,76 M€
  1. Pelastus- ja turvallisuuspalveluiden muut toimenpiteet, 0,32 M€

 

Hyväksyttävät sopeutustoimenpiteet huomioidaan täysimääräisesti vuoden 2025 talousarviovalmistelussa ja seuraavien vuosien taloussuunnitelmassa.

 

Talouden lisäsopeuttamisen valmistelun johdosta on käyty aluehallituksen 24.6.2024 § 154 mukaisesti yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyvät perjantaina 20.9.2024. Uusia sopeutustoimenpiteitä on käsitelty aluevaltuuston seminaarissa keskiviikkona 25.9.2024.

 

Nyt esitettävät, yhteensä 39 miljoonan euron uudet sopeutukset eivät riitä kattamaan kertyväksi arvioitua kumulatiivista alijäämää vuoden 2026 loppuun mennessä hyvinvointialuelain 115 §:n edellyttämällä tavalla. Koska hyvinvointialueiden talouden painelaskelman mukaan Etelä-Savon hyvinvointialueen vuosien 2027 ja 2028 rahoitus laskee vuoden 2026 tasosta, tulisi taloustilanteen heikentymisen välttämiseksi tulevinakin vuosina taloutta pystyä sopeuttamaan vähintään valtion rahoituksen laskua ja kustannusten kasvua vastaavalla määrällä. Talouden tasapainottamista on näin ollen pystyttävä jatkamaan erittäin määrätietoisesti.

 

Sopeutustoimenpiteiden toimeenpanosta tehdään tarvittavin osin erilliset hallinnolliset päätökset toimivaltaisen viranomaisen toimesta  hallintosäännön edellyttämällä tavalla.

 

Keskeistä hyvinvointialueen taloustilanteen tervehdyttämisessä ja oikeille raitelle saamisessa on vuoden 2025 talouden kääntäminen  selvästi positiiviseen tulokseen talousarvioraamin viitoittamalla tavalla. Tässä onnistuminen edellyttää, että esitettävät sopeutustoimenpiteet tulevat päätöksenteossa hyväksytyiksi ja että niiden toimeenpanossa onnistutaan sunnitellussa aikataulussa täysimääräisesti. Ilman ensi vuodelle tavoitteeksi asetetun 20,8 miljoonan euron sopeutuksen vaikutusta vuoden 2025 tulos olisi noin 11,2 miljoonaa euroa alijäämäinen, kun huomioidaan myös 23.9. päivitettyjen rahoituslaskelmien vaikutus.

 

 

 

Toimivalta hallintosääntö 9.2 § 3 kohta

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 

 Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy seuraavat uudet sopeuttamistoimenpiteet vuosille 2025-2026:

Terveyspalvelut
1. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan sairaalapalveluiden ja päivystyksen muutokset
2. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan akuuttipalveluiden muutokset
3. PTH-osastojen keskittäminen
4. Perusterveydenhuollon avopalveluiden toiminnalliset uudistukset
5. Sote-keskuspalveluiden tilakäytön tiivistys skenaarion 1 mukaisesti
6. Suun terveydenhuollon sopeutustoimet
7. Kuntoutuksen sopeutustoimet
8. Omien psykologien rekrytoinnit
9. Diagnostisten ja tukipalveluiden sopeutustoimet
10. Mielenterveys- ja riippuvuuspalveluiden kehittäminen
11. Terveyspalveluiden muut toimenpiteet

Ikääntyneiden palvelut
12. Geriatristen osastojen arviointi ja kehittäminen
13. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan ympärivuorokautisen asumisen mahdollinen mitoituksen lasku ja tilojen tiivistäminen
14. Ikääntyneiden palveluiden henkilöstövähennykset
15. Kotihoidon kehittämistoimet
16. Arjen tuki- ja etäpalveluiden kehittämistoimenpiteet
17. Ikääntyneiden palveluiden muut toimenpiteet

Sosiaalipalvelut
18. Lapsiperhepalveluiden peittävyyden kasvattaminen lastensuojelun palvelutarpeen ennaltaehkäisemiseksi
19. Lastensuojelun asiakasohjauksen, palvelutarpeenarvioinnin ja palveluiden kriteerien kehittäminen
20. Lastensuojelun sijoitusprosessin selkeyttäminen
21. Lastensuojelun kilpailutusten kehittäminen
22. Lastensuojelun tuottajaohjauksen ja palveluiden sisällön kehittäminen
23. Vaalijalan oman toiminnan tehostaminen
24. Vaalijalan muut kehittämiskohteet (ml. kiinteistökysymykset, erillisselvitys)
25. Työikäisten palvelu, kuntouttavan työtoiminnan muutokset
26. Kasvatus- ja perheneuvonnan esihenkilöjärjestelyt
27. Sosiaalipalveluiden toimitilojen tiivistäminen

Konsernipalvelut
28. 10-20 % alennuksen neuvottelu vuokratilojen sopimuksiin
29. YTA-yhteishankinnat
30. Ruokapalveluiden tuotantotapamuutokset
31. Siivouspalveluiden tuotantotapamuutokset
32. Talous- ja henkilöstöhallinnon kehittämistoimet
33. IT-järjestelmämuutokset
34. Konsernipalveluiden muut toimenpiteet (kiinteistövero, lautakunnat)

Pelastus- ja turvallisuuspalvelut
35. Pelastustoimen henkilöstömuutokset
36. Pelastus- ja turvallisuuspalveluiden muut toimenpiteet

Toimenpiteiden sisältöjä on avattu tarkemmin liitteissä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely: 

 Edellisen kokousasian käsittelyn aikana esteestä ilmoittivat Janne Laine (Savonlinnan kaupunginhallituksen esittelijä, yleislausekejäävi),  Eija Stenberg (yhteisöjäävi, Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja), Jaana Strandman (yhteisöjäävi, Mikkelin kaupunginhallituksen jäsen), Oskari Valtola (yleislausekejäävi; Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja), Soili Moilanen (yhteisöjäävi, Pieksämäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja), Erkki Huupponen (yleislausekejäävi; Pieksämäen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja) ja Tommi Vehmala (yleislausekejäävi; Kangasniemen kunnanvaltuuston puheenjohtaja).

 

  Esteilmoitukset hyväksyttiin ja esteelliset poistuivat kokouksesta.

 

  Merkitään, että esteellisenä poistuneiden tilalle kokoukseen saapuivat Janne Laineen henkilökohtainen varajäsen Hannu Karvinen, Eija Stenbergin henkilökohtainen varajäsen Ari Hartonen, Oskari Valtolan henkilökohtainen varajäsen Ari Hänninen ja Jaana Strandmanin henkilökohtainen varajäsen Kirsi Visunen.

 

 Merkitään, että vt. rahoitusjohtaja Tiia Tamlander liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa.

 

 Merkitään, että hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä ja konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä selostivat asiaa kokouksessa.
 

 Keskustelun aikana esittelijä täydensi esitystään siten, että johtajaylilääkäriltä pyydetään lausunto. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkitään, että aluevaltuustolle toimitettavaan aineistoon päätettiin yksimielisesti lisätä STM:n vastaukset sairaalatyöryhmän kysymyksiin.

 

 Keskustelun aikana Hannu Karvinen teki Tero Juutin ja Kirsi Visusen kannattamana seuraavan esityksen: " Säästöesitystä ei pidä tehdä hyväksyä Savonlinnan sairaalan kohdalta, koska sairaalatyöryhmän työ on vielä kesken, lainsäädäntö asiasta ei ole vielä valmistunut ja sosiaali- ja terveysministeriössä publik private mallin selvitys on myös Savonlinnan ja Kemin sairaaloiden kohdalta kesken. Kohdistuu kohtiin 1, 2 ja 3. Asia pitää palauttaa tältä osin uudelleen valmisteluun."

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu esitys asian palauttamiseksi valmisteluun, joten asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne,? jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa äänestävät JAA ja ne,? jotka kannattavat Hannu Karvisen esitystä asian palauttamiseksi valmisteluun äänestävät EI.

 

Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA ja 5 EI ääntä. Puheenjohtaja totesi, ?että asian käsittelyä jatketaan tässä kokouksessa.

 

Asiasta käydyn keskustelun aikana Tero Juuti teki Heli Järvisen, Hannu Karvisen ja Kirsi Visusen kannattamana seuraavan muutosesityksen: " Säästöesitystä ei pidä hyväksyä Savonlinnan sairaalan kohdalta, koska sairaalatyöryhmän työ on vielä kesken, lainsäädäntö asiasta ei ole vielä valmistunut ja sosiaali- ja terveysministeriössä publik private mallin selvitys on myös Savonlinnan ja Kemin sairaaloiden kohdalta kesken. Kohdistuu kohtiin 1, 2 ja 3. Säästötavoitetta lasketaan siltä osin." 

 

Todettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että esittelijän esityksestä on tehty poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne,? jotka kannattavat esittelijän esitystä äänestävät JAA ja ne,? jotka kannattavat Tero Juutin esitystä äänestävät EI.

 

Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA ja 5 EI ääntä. Puheenjohtaja totesi, ?että esittelijän esitys on tullut aluehallituksen päätökseksi.

 

 

 

Merkitään myös, että kohdasta 35 Pelastustoimen henkilöstömuutokset käydyn keskustelun aikana puheenjohtaja ehdotti, että palvelutasopäätöksen yhteydessä aluehallitukselle annetaan kokonaisselvitys kytkennästä ensihoitopalveluihin. Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että Seija Kuikka poistui kokouksesta klo 11.23. Hänen tilalleen kokoukseen saapui henkilökohtainen varajäsen Tapio Honkamaa.

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin täydennetyn esityksen mukaan. 

 

 

 

Tiedoksi 

 

 

Aluevaltuusto 07.10.2024 § 70  

3113/00.01.02.02/2024  

 

 

 Asiaselostus: Aluehallitus 30.9.2024 § 215 (ks. asian aiempi käsittely).

 

 

 

Toimivalta Hallintosääntö 8.5 §:n 4 kohta

 

 

Aluehallituksen esitys: 

 Aluevaltuusto päättää hyväksyä seuraavat uudet sopeutustoimenpiteet vuosille 2025-2026

Terveyspalvelut
1. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan sairaalapalveluiden ja päivystyksen muutokset
2. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan akuuttipalveluiden muutokset
3. PTH-osastojen keskittäminen
4. Perusterveydenhuollon avopalveluiden toiminnalliset uudistukset
5. Sote-keskuspalveluiden tilakäytön tiivistys skenaarion 1 mukaisesti
6. Suun terveydenhuollon sopeutustoimet
7. Kuntoutuksen sopeutustoimet
8. Omien psykologien rekrytoinnit
9. Diagnostisten ja tukipalveluiden sopeutustoimet
10. Mielenterveys- ja riippuvuuspalveluiden kehittäminen
11. Terveyspalveluiden muut toimenpiteet

Ikääntyneiden palvelut
12. Geriatristen osastojen arviointi ja kehittäminen
13. Mikäli vireillä olevat lainsäädäntömuutokset hyväksytään, toteutetaan ympärivuorokautisen asumisen mahdollinen mitoituksen lasku ja tilojen tiivistäminen
14. Ikääntyneiden palveluiden henkilöstövähennykset
15. Kotihoidon kehittämistoimet
16. Arjen tuki- ja etäpalveluiden kehittämistoimenpiteet
17. Ikääntyneiden palveluiden muut toimenpiteet

Sosiaalipalvelut
18. Lapsiperhepalveluiden peittävyyden kasvattaminen lastensuojelun palvelutarpeen ennaltaehkäisemiseksi
19. Lastensuojelun asiakasohjauksen, palvelutarpeenarvioinnin ja palveluiden kriteerien kehittäminen
20. Lastensuojelun sijoitusprosessin selkeyttäminen
21. Lastensuojelun kilpailutusten kehittäminen
22. Lastensuojelun tuottajaohjauksen ja palveluiden sisällön kehittäminen
23. Vaalijalan oman toiminnan tehostaminen
24. Vaalijalan muut kehittämiskohteet (ml. kiinteistökysymykset, erillisselvitys)
25. Työikäisten palvelu, kuntouttavan työtoiminnan muutokset
26. Kasvatus- ja perheneuvonnan esihenkilöjärjestelyt
27. Sosiaalipalveluiden toimitilojen tiivistäminen

Konsernipalvelut
28. 10-20 % alennuksen neuvottelu vuokratilojen sopimuksiin
29. YTA-yhteishankinnat
30. Ruokapalveluiden tuotantotapamuutokset
31. Siivouspalveluiden tuotantotapamuutokset
32. Talous- ja henkilöstöhallinnon kehittämistoimet
33. IT-järjestelmämuutokset
34. Konsernipalveluiden muut toimenpiteet (kiinteistövero, lautakunnat)

Pelastus- ja turvallisuuspalvelut
35. Pelastustoimen henkilöstömuutokset.
Lisäksi palvelutasopäätöksen yhteydessä aluehallitukselle annetaan kokonaisselvitys kytkennästä ensihoitopalveluihin
36. Pelastus- ja turvallisuuspalveluiden muut toimenpiteet

Toimenpiteiden sisältöjä on avattu tarkemmin asian liitteissä.

 

Käsittely:

 Merkitään, että tämä pykälä 70 käsiteltiin kokouksessa pykälän 59 (Työjärjestyksen hyväksyminen) jälkeen.

 

 Lisäksi merkitään, että käsiteltävä asia liittyy aluevaltuuston aiempaan päätökseen 17.6.2024 (§ 29, Etelä-Savon hyvinvointialueen talouden tasapainottaminen 2025-2026 ja sopeutustavoitteen kohdentaminen toimialoille). Tuolloin aluevaltuusto hyväksyi toimialakohtaiset sopeuttamistavoitteet vuosille 2025-2026, yhteensä 39 M€.

 

 Puheenjohtaja teki seuraavat asian käsittelyyn liittyvät ehdotukset:

  1. jokaisen toimialan kohdalla käydään erillinen keskustelu seuraavassa järjestyksessä: ikääntyneiden palvelut, sosiaalipalvelut, konsernipalvelut, pelastus- ja turvallisuuspalvelut, terveyspalvelut ja terveyspalvelujen sisällä viimeisenä kohdat 1-3.
  2. mikäli mahdollisilla muutosesityksillä on vaikutuksia talousarvioon, muutosesityksessä tulee mainita, etsiikö toimiala korvaavia säästöjä, vai nostetaanko toimialan talousarvioraamia. Jos vastaesitys ei sisällä edellä mainittuja tietoja, muutosesitys tulkitaan sopeutusesitystä vähentäväksi ja talousarvioraamia lisääväksi.
  3. Jos muutosesitys pitää sisällään toimialoja ylittäviä esityksiä, ne käsitellään viimeisenä.

 

 Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko edellä mainitut asian käsittelyyn liittyvät menettelyt hyväksyä. Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Merkitään, että aluevaltuutettu Saara Liukkonen ilmoitti esteellisyydestä (asianosaisuusjäävi HL 28.1 §:n 1 kohta), koska terveyspalveluihin esitetyillä sopeuttamistoimilla on hänelle välittömiä henkilökohtaisia vaikutuksia, joista hänelle on hyötyä toimipaikan sijainnin osalta. Esteilmoitus hyväksyttiin ja Saara Liukkonen poistui Teams-kokouksesta. Hänen tilalleen kokoukseen liittyi puolueen 3. varavaltuutettu Anna-Maria Kovanen.

 

 Ikääntyneiden palvelujen toimialan uudet toimenpiteet (kohdat 12-17)

 

 Asiasta käydyn keskustelun aikana Tuukka Suomalainen teki asian kohtaan 12 seuraavaan esityksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi:

 "Kerimäen lyhytaikaisyksikön siirto Savonlinnan sairaalan tiloihin laitetaan uudelleen valmisteluun. Kun jäljempänä kokouksessa terveyspalveluiden kohdat 1-3 on menossa uudelleen valmisteluun, on johdonmukaista laittaa uudelleen valmisteltavaksi kaikki ne asiat, jotka liittyvät sairaaloiden tilakysymyksiin, työnjakoon ja toimeenpano aikatauluun." (70.3)

 

Suomalaisen esitystä asian palauttamisestä uudelleen valmisteltavaksi kannattivat Janne Laine, Terho Kaskinen, Seija Puputti, Pekka Kilpeläinen, Heli Järvinen, Olli-Pekka Kristiansson, Tero Juuti, Jouni Koskela, Hannu Auvinen, Kirsti Laamanen, Jari Smedberg, Sanni Saari, Eero Sistonen, Sanna Nieminiitty, Arto Sepponen, Panu Peitsaro, Tommi Vehmala, Liisa Pulliainen, Kirsi Olkkonen, Eija Stenberg.

 

Puheenjohtaja totesi, että asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi on kannatettu, jonka vuoksi siitä on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista JAA ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin yhteensä 59 ääntä, joista JAA ääniä oli 28, EI ääniä 30 ja tyhjiä 1. Puheenjohtaja totesi, että Suomalaisen esitys on voittanut ja asian kohta 12 palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Ikääntyneiden palvelujen toimialan sopeuttamistoimenpiteiden kohdat 13-17 hyväksyä yksimielisesti.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Sosiaalipalvelujen toimialan uudet toimenpiteet (kohdat 18-27)

 

 Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko sosiaalipalvelujen toimialalle esitetyt sopeuttamistavoitteet hyväksyä yksimielisesti. Sosiaalipalvelujen toimialan osalta esitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Konsernipalvelujen uudet toimenpiteet (kohdat 28-34)

 

Asiasta käydyn keskustelun aikana:

Janne Laine teki Seija Puputin, Eija Stenbergin, Olli-Pekka Kristianssonin, Panu Peitsaron, Jouni Koskelan, Terho Kaskisen ja Tanja Hartosen kannattamana seuraavan muutosesityksen: " Lisätään konsernipalveluiden kohtaan uusi kohta. Asetetaan konsernipalveluiden, hallinnon, johtamisjärjestelmän ja esimiesten määrän vähentämiseen 3 miljoonan euron säästötavoite, jolla summalla lievennetään terveyspalveluiden säästötavoitetta. Konsernipalveluissa vähennetään muun muassa lakimiesten, viestintähenkilöstön ja esimiesten määrää. Lisäksi erotaan Hyvilin jäsenyydestä ja säästetään Hyvilin jäsenmaksut sekä lopetetaan konsulttipalveluiden käyttö. Myös muiden toimialojen hallintohenkilöstön ja esimiesmäärää vähennetään." (70.9)

Eero Sistonen teki Seija Puputin, Janne Laineen, Sanni Saaren, Olli-Pekka Kristianssonin, Terho Kaskisen, Jouni Koskelan, Sanna Nieminiityn, Tuukka Suomalaisen, Hannu Auvisen, Tero Juutin, Eija Stenbergin ja Pekka Kilpeläisen kannattamana seuraavan muutosesityksen: " Hallintoon lisäsäästöjen etsiminen arvioimalla ja käymällä läpi nykyinen toimialarakenne (terveyspalvelut, sosiaalipalvelut, ikääntyneiden palvelut, pelastus- ja turvallisuuspalvelut sekä konsernipalvelut), tarkastelemalla kriittisesti nykyinen johtamisjärjestelmä ja selvitettävä löytyykö säästöpotentiaalia tehtävien yhdistämisillä ja toimialojen yhdistämisellä. Lisäksi arvioitava palveluiden integraatioiden tuomat mahdolliset säästöt." (70.7)

 Todettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että koska konsernipalveluja koskevat muutosesitykset sisältävät toimialat ylittäviä esityksiä, ne äänestetään tässä pykälässä viimeisenä toimialakohtaisten äänestysten jälkeen.

 

Pelastus- ja turvallisuuspalvelujen uudet toimenpiteet (kohdat 35-36)

 

 Merkitään, että ennen kohtien 35-36 käsittelyn aloittamista Jari Smedberg ilmoitti olevansa asiassa esteellinen (asianosaisuusjäävi HL 28.1 §:n 1 kohta), koska "Jos esiin nousee asioita, jotka koskevat turvallisuuspalveluja. Vastaan Eloisan turvallisuuspalveluista. Olen myös esihenkilö." Esteilmoitus hyväksyttiin yksimieliesti. Smedberg poistui kokouksesta kohtien 35-36 käsittelyn ajaksi.

 

 Asiasta käydyn keskustelun aikana:

 

 Arto Sepponen esitti Kirsti Laamasen, Terho Kaskisen, Tuukka Suomalaisen, Soili Moilasen, Hannu Auvisen, Tero Juutin, Heli Järvisen, Jouni Koskelan, Kirsi Olkkosen, Liisa Ahosen, Sanni Saaren, Eero Sistosen, Olli-Pekka Kristianssonin, Tanja Hartosen, Tapio Honkamaan, Maritta Mynttisen, Liisa Pulliaisen, Pekka Kilpeläisen, Sanna Nieminiityn ja Seija Puputin kannattamana muutosta pohjaesityksen kohtaan 35 seuraavasti: "35. Pelastustoimen henkilöstömuutokset Lisäksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle annetaan kokonaisselvitys muutosten kytkennästä ensihoitopalveluihin. Mikäli esimerkiksi maaseutualueiden ensihoitopalvelut heikkenevät oleellisesti pidättää valtuusto oikeuden tehdä uuden päätöksen talousarviokokouksessaan." (70.2)

 

 Jarno Strengell teki kohtaan 35 Janne Laineen, Kirsti Laamasen, Olli-Pekka Kristianssonin, Jouni Koskelan, Seija Puputin, Pekka Kilpeläisen, Sanna Nieminiityn, Terho Kaskisen, Panu Peitsaron, Tanja Hartosen ja Mira Ilmoniemen kannattamana seuraavan muutosesityksen:

 "Esitän ettei kohdan 35 pelastustoimen henkilöstömuutokset" vähennetä palomiehistä 11 htv. PERUSTELU: Jos esitetty palomiesvähennys tehdään, voi se vaarantaa Puumalan-, Sulkavan- ja Punkaharjun palomies-ensihoitaja 24/7 hybriditoiminnan sekä Juva-, Mäntyharju- ja Kangasniemen 24/7 palomiestoiminnan, heikentäen onnettomuuksien ennaltaehkäisyä sekä lisäten potilas- ja omaisuusvahinkoja." (70.5)

 

 Jarno Strengell teki kohtaan 35 Seija Puputin, Olli-Pekka Kristianssonin, Pekka Kilpeläisen, Sanna Nieminiityn ja Jouni Koskelan kannattamana seuraavan muutosesityksen:

 "Esitän ettei kohdan 35 "pelastustoimen henkilöstömuutokset" vähennetä onnettomuuksien ennaltaehkäisystä 2htv. PERUSTELU: Jos yksi henkilötyövuosi ehtii tekemään esim yhden palotarkastuksen raportteineen päivässä, tarkoittaa säästö kahden henkilötyövuoden osalta 43 tarkastusta kuukaudessa ja yhdeksällä kuukaudella laskettuna 387 tarkastusta vuodessa. Näin iso vähennys Etelä-Savon onnettomuuksien ehkäisyyn julkisissa-, yksityisissä- ja yrityskohteissa lisää onnettomuusriskejä sekä henkilö- ja omaisuusvahinkoja nostaen sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia." (70.4).

 

Eija Stenberg teki kohtaan 35 Janne Laineen, Seija Puputin ja Olli-Pekka Kristianssonin kannattamana seuraavan muutosesityksen:

 "Pelastus- ja turvallisuuspalvelut 35 Pelastus-ja turvallisuuspalveluiden osalta, ei tehdä henkilöstö vähennyksiä. Toimintoja ei supisteta ja palveluita kehitetään ja huolehditaan alueen väestön turvallisuudesta. Punkaharjulla on mekaanisen metsäteollisuuden keskittymä ja riskit ovat onnettomuuksille korkeammat. On vastuutonta tehdä heikennyksiä palveluiden osalle, jotka aiheuttavat suuren riskin alueilla." (70.14)

 

 Sanna Nieminiitty teki kohtaan 36 Seija Puputin, Satu Taavitsaisen ja Eija Stenbergin kannattamana seuraavan muutosesityksen:

 " 70:1-36. Esitän, että Eloisa luopuu esitetyistä säästöistä ja perustelen esitystäni sillä, että säästöt asettavat Etelä-Savon asukkaat eriarvoiseen asemaan ja vaarantavat sekä asukkaiden että työntekijöiden hyvinvoinnin. Tämä ei ole soteuudistuksen tavoitteiden mukaista. Jos toimenpiteet halutaan toteuttaa, soteuudistuksen tavoitteet on muutettava, samoin on luovuttava yhdenvertaisuuden vaatimuksesta Suomessa asuvien ihmisten kesken." (70.11)

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska tässä kohdassa Nieminiityn esitys tarkoittaa pykälän 70 kaikkien kohtien 1-36 pohjaesitysten kokonaan hylkäämistä, se äänestetään tässä pykälässä viimeisenä toimialakohtaisten äänestysten jälkeen.

 

 Todettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että kohtaan 35 on tehty neljä kannatettua muutosesitystä. Puheenjohtaja esitti kohdan 35 ratkaisemista äänestyksellä. Puheenjohtaja teki äänestysjärjestyksestä seuraavan esityksen, Strengell 70.5 - Stenberg 70.14 (äänestys 2),; Voittanut - Strengell 70.4 (äänestys 3); Voittanut - Sepponen 70.2 (äänestys 4) ja Aluehallituksen esitys - Voittanut (äänestys 5).

 Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko äänestysjärjestys hyväksyä. Äänestysjärjestys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Puheenjohtaja esitti: ne, jotka kannattavat Jarno Strengellin 70.5 esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Eija Stenbergin esitystä äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin yhteensä 58 ääntä: 17 JAA ääntä, 15 EI ääntä ja 26 TYHJÄÄ. Puheenjohtaja totesi, että Jarno Strengellin 70.5 esitys on voittanut tämän äänestyksen ja seuraavaksi sitä äänestetään Jarno Strengellin 70.4 esitystä vastaan.

 

 Puheenjohtaja esitti: että ne, jotka kannattavat Jarno Strengellin 70.4 esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Jarno Strengellin 70.5 esitystä äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin yhteensä 57 ääntä: 3 JAA ääntä, 20 EI ääntä ja 34 TYHJÄÄ. Puheenjohtaja totesi, että Jarno Strengellin 70.5 esitys on voittanut tämän äänestyksen ja seuraavaksi sitä äänestetään Arto Sepposen 70.2 esitystä vastaan.

 

 Puheenjohtaja esitti: että ne, jotka kannattavat Arto Sepposen 70.2 esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Jarno Strengellin 70.5 esitystä äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin yhteensä 57 ääntä: 44 JAA ääntä, 10 EI ääntä ja 3 TYHJÄÄ. Puheenjohtaja totesi, että Arto Sepposen 70.2 esitys on voittanut tämän äänestyksen ja seuraavaksi sitä äänestetään Aluehallituksen esitystä vastaan.

 

 Puheenjohtaja esitti: että ne, jotka kannattavat aluehallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Arto Sepposen 70.2 esitystä äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin yhteensä 57 ääntä: 21 JAA ääntä ja 36 EI ääntä. Puheenjohtaja totesi, että Arto Sepposen 70.2 esitys on tullut aluevaltuuston päätökseksi. Merkitään, että päätöksellä ei ole tässä vaiheessa eurovaikutuksia aluevaltuuston aiemmin 17.6.2024 § 29 päättämään sopeuttamistavoitteeseen.

 

 Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 13.06-13.45.

 

 Terveyspalvelujen toimialan uudet toimenpiteet (kohdat 1-11)

 

Puheenjohtaja totesi seuraavan käsittelyjärjestyksen:

Ensin käsitellään kohdat 4-11 ja tämän jälkeen kohdat 1-3.

Viimeisenä käsitellään esitykset, jotka kohdistuvat useammalle toimialalle.

 

 Asiasta käydyn keskustelun aikana Veli Liikanen teki seuraavan vastaesityksen terveyspalvelujen toimialan sopeuttamistoimenpiteiden kohtaan 10: "Poistetaan säästölistalta lasten ja nuorten mt- ja riippuvuuspalveluiden sosiaalityöntekijöiden korvaaminen sairaanhoitajilla lastenpsykiatrian vastaanotolla, 30 000 euroa." (70.8.)

 Liikasen esitystä kannattivat Seija Puputti, Tero Juuti, Heli Järvinen, Olli-Pekka Kristiansson, Jouni Koskela, Anne Puntanen, Eero Sistonen, Pekka Kilpeläinen, Riitta Hassinen, Maritta Mynttinen, Kirsti Laamanen, Tuula Kuronen, Terho Kaskinen, Riikka Peni.

 Puheenjohtaja totesi, että Liikasen esitystä on kannatettu, jonka vuoksi siitä on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat aluehallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Liikasen esitystä äänestävät EI.

 Äänestyksessä annettiin yhteensä 59 ääntä, joista JAA ääniä oli 14 ja EI ääniä 45.

 Puheenjohtaja totesi, että Liikasen esitys on tullut aluevaltuuston päätökseksi kohdan 10 osalta. Merkitään, että koska Liikasen voittanut muutosesitys ei sisältänyt mainintaa siitä, etsiikö toimiala korvaavia säästöjä, muutosesitys tulkitaan sopeutusesitystä vähentäväksi ja talousarvioraamia lisääväksi puheenjohtajan tämän pykälän käsittelyn alussa kohdassa 2. esittämän ja valtuuston yksimielisesti hyväksymän linjauksen mukaisesti.

 

 Asiasta käydyn keskustelun aikana Eero Sistonen teki seuraavan muutosesityksen:

 " Kohdat 4,5,6,7 Skenaariota 1 muutetaan siten, että lähi- ja peruspalvelut kunnissa ja pitäjissä turvataan valtuuston aiempien linjausten mukaisesti niin, että ne ovat alueen tarpeen vaatimalla tavalla saatavilla jokaisessa kunnassa ja pitäjässä, jotta varhainen hoitoonpääsy turvataan ja näin vähennetään vaativampien hoitojen tarvetta. Fyysiseen palveluverkkoon ei voi tehdä muutoksia ennen kuin liikkuvat palvelut on oikeasti olemassa." (70.6)

 

 Sistosen esitystä kannattivat Olli-Pekka Kristiansson, Kirsti Laamanen, Seija Puputti, Pekka Kilpeläinen, Sanni Saari, Jouni Koskela, Janne Laine, Sanna Nieminiitty, Tuukka Suomalainen, Tero Juuti, Terho Kaskinen Eija Stenberg, Kirsi Olkkonen, Outi Kauria, Hannu Auvinen, Tommi Vehmala, Liisa Pulliainen.

 Puheenjohtaja totesi, että Sistosen esitystä on kannatettu, jonka vuoksi siitä on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat aluehallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Sistosen esitystä äänestävät EI.

 Äänestyksessä annettiin yhteensä 59 ääntä, joista JAA ääniä oli 26 ja EI ääniä 33.

 Puheenjohtaja totesi, että Sistosen esitys on tullut aluevaltuuston päätökseksi kohtien 4,5,6 ja 7 osalta. Merkitään, että koska Sistosen voittanut muutosesitys ei sisältänyt mainintaa siitä, etsiikö toimiala korvaavia säästöjä, muutosesitys tulkitaan sopeutusesitystä vähentäväksi ja talousarvioraamia lisääväksi puheenjohtajan tämän pykälän käsittelyn alussa kohdassa 2. esittämän ja valtuuston yksimielisesti hyväksymän linjauksen mukaisesti.

 

 Asiasta käydyn keskustelun aikana Eija Stenberg teki kohtaan 5 seuraavan muutosesityksen: "Muutosesitys Suunterveydenhuollon palveluita on edelleen tuotettava lähipalveluina Rantasalmella, Sulkavalla, Enonkoskella, sekä Punkaharjulla. Säästöjä ei tule tehdä suunterveydenhuollon hammaslääkäripalveluista. Suunterveyteen liittyvät monet sairaudet, joten hammalääkärien vastaantoton vieminen pidemmälle matkan päähän tulee väistämättä käyntien vähentymistä, koska kaikilla ei ole omia kulkuneuvoja matkoille, eikä julkisia kulkuneuvoja kulje. Eloisan tulee kantaa vastuu koko alueen palveluiden saatavuudesta." (70.15)

 Stenbergin muutosesitystä kannattivat Janne Laine, Olli-Pekka Kristiansson, Seija Puputti, Eero Sistonen, Pekka Kilpeläinen, Jouni Koskela, Panu Peitsaro, Sanni Saari, Jari Stenberg, Kirsti Laamanen, Sanna Nieminiitty, Terho Kaskinen ja Tero Juuti.

 

 Puheenjohtaja totesi, että Stenbergin esitystä on kannatettu, jonka vuoksi siitä on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat aluehallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Stenbergin esitystä äänestävät EI.

 Äänestyksessä annettiin yhteensä 59 ääntä, joista JAA ääniä oli 35 ja EI ääniä 24.

 Puheenjohtaja totesi, että aluehallituksen esitys on tullut aluevaltuuston päätökseksi tämän kohdan osalta.

 

 

 

 Asiasta käydyn keskustelun aikana Arto Sepponen teki seuraavan esityksen asian kohtien 1-3. palauttamisesta uudelleen valmisteluun:

 "1.-3. Terveyspalvelut Valtuusto palauttaa sopeutusohjelman 1. - 3. kohdat aluehallituksen uudelleen valmisteluun sillä tavoin, että esitykset tuodaan valtuuston talousarvion käsittelyn yhteydessä. Lainsäädännön vaativat muutokset huomioidaan vuoden 2025 talousarviossa. Uudelleen valmistelun aikana tulee henkilöstön kanssa käydä perusteellisesti läpi toimintojen muutokset ja aikataulut. Aluehallituksen asettaman sairaalaryhmän tulee arvioida esitykset toimeksiantonsa mukaisesti ennen talousarvion käsittelyä." (70.1)

 Sepposen uudelleen valmistelua koskevaa esitystä kannattivat Kirsti Laamanen, Olli-Pekka Kristiansson, Terho Kaskinen, Tuukka Suomalainen, Tero Juuti, Hannu Auvinen, Heli Järvinen, Jouni Koskela, Pekka Kilpeläinen, Kirsi Olkkonen, Soili Moilanen, Liisa Ahonen, Jari Smedberg, Eero Sistonen, Tanja Hartonen, Maritta Mynttinen, Liisa Pulliainen, Sanna Nieminiitty, Outi Kauria, Tapio Honkamaa.

 

 Asiasta käydyn keskustelun aikana Panu Peitsaro teki seuraavan esityksen asian kohtien 1-3. palauttamisesta uudelleen valmisteluun:

 "Asianumero 70 Etelä-Savon hyvinvointialueen talouden tasapainottaminen ja uusien sopeutustoimenpiteiden hyväksyminen Esitän kohtaan terveyspalvelut, että asiakohtia 1-3 ei hyväksytä ja ne palautetaan uudelleen valmisteluun. Uudelleen valmistelussa näiden asiakohtien osalta tulee huomioida mahdollinen hyväksytty terveydenhuoltolain muutos eli uudet esitykset valmistellaan, jos laki hyväksytään. Valmistelu Savonlinnan sairaalan päivystystoimintojen, osastotoimintojen sekä potilaiden vaativamman valvonnan toimintamalleista tulee valmistella lain reunaehtojen mukaisesti yhteistyössä henkilökunnan kanssa siten, että lain mahdollistamat toiminnot jatkuvat ja toteutetaan kustannustehokkaasti sekä tasapuolisesti koko hyvinvointialueen asukkaiden näkökulmasta. Lisäksi tulee valmistella ja esitellä samaan aikaan konkreettinen esitys työnjaosta Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloiden välillä. Sairaaloiden toimintojen ja henkilöstön pysyvyyden kannalta on välttämätöntä ratkaista päivystystoimintojen muutosten kanssa yhtä aikaa muut alueemme sairaalapalveluiden työnjaolliset ratkaisut muun muassa päivä- ja lyhytjälkihoitoisen kirurgian osalta sekä elektiivisen kardiologian osalta. Valmisteltavaksi tulee ottaa myös public-private mallin konseptointi ja hyödyntäminen palvelutuotannon tukena. Aluehallituksen nimeämän sairaalatyöryhmän tulee osallistua roolinsa mukaisesti valmistelun ohjaamiseen sekä toimintamallien esityksen lopulliseen valmisteluun." (70.12)

 Peitsaron esitystä kannattivat Eija Stenberg, Seija Puputti, Janne Laine, Jari Smedberg, Olli-Pekka Kristiansson, Jouni Koskela, Tero Juuti, Terho Kaskinen, Pekka Kilpeläinen, Sanna Nieminiitty.

 

 Puheenjohtaja totesi, että asian kohtien 1-3 palauttamisesta uudelleen valmisteluun on tehty kaksi sisällöltään eroavaa esitystä, jonka vuoksi näiden välillä on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat Sepposen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Peitsaron esitystä äänestävät EI.
Äänestyksessä annettiin 58 ääntä, joista 45 oli JAA ääniä ja 13 EI ääniä.
Puheenjohtaja totesi, että Sepposen esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun kohtien 1-3 osalta on voittanut äänestyksen, jonka vuoksi se on asetettava seuraavassa äänestyksessä aluehallituksen pohjaesitystä vastaan: puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Sepponen esitystä asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 58 ääntä, joista JAA ääniä oli 19 ja EI ääniä 39.
Puheenjohtaja totesi, että Sepposen esitys kohtien 1-3 palauttamisestä uudelleen valmisteluun on tullut aluevaltuuston päätökseksi. Merkitään, että päätöksellä ei ole tässä vaiheessa eurovaikutuksia aluevaltuuston aiemmin 17.6.2024 § 29 päättämään sopeuttamistavoitteeseen.

 

 Merkitään, että kokouksessa pidettiin tauko klo 16.11-16.20.

 
Useampaa toimialaa koskevat muutosesitykset

Merkitään seuraavat tässä kokouksessa aiemmin tehdyt muutosesitykset konsernipalveluiden sekä pelastus- ja turvallisuuspalveluiden sopeuttamistoimenpiteiden käsittelyn yhteydessä, jotka päätettiin käsitellä toimialakohtaisten äänestysten jälkeen:

Aluevaltuutettu Janne Laine teki Seija Puputin, Eija Stenbergin, Olli-Pekka Kristianssonin, Panu Peitsaron, Jouni Koskelan, Terho Kaskisen ja Tanja Hartosen kannattamana seuraavan muutosesityksen: " Lisätään konsernipalveluiden kohtaan uusi kohta. Asetetaan konsernipalveluiden, hallinnon, johtamisjärjestelmän ja esimiesten määrän vähentämiseen 3 miljoonan euron säästötavoite, jolla summalla lievennetään terveyspalveluiden säästötavoitetta. Konsernipalveluissa vähennetään muun muassa lakimiesten, viestintähenkilöstön ja esimiesten määrää. Lisäksi erotaan Hyvilin jäsenyydestä ja säästetään Hyvilin jäsenmaksut sekä lopetetaan konsulttipalveluiden käyttö. Myös muiden toimialojen hallintohenkilöstön ja esimiesmäärää vähennetään." (70.9)

Aluevaltuutettu Eero Sistonen teki Seija Puputin, Janne Laineen, Sanni Saaren, Olli-Pekka Kristianssonin, Terho Kaskisen, Jouni Koskelan, Sanna Nieminiityn, Tuukka Suomalaisen, Hannu Auvisen, Tero Juutin, Eija Stenbergin ja Pekka Kilpeläisen kannattamana seuraavan muutosesityksen: " Hallintoon lisäsäästöjen etsiminen arvioimalla ja käymällä läpi nykyinen toimialarakenne (terveyspalvelut, sosiaalipalvelut, ikääntyneiden palvelut, pelastus- ja turvallisuuspalvelut sekä konsernipalvelut), tarkastelemalla kriittisesti nykyinen johtamisjärjestelmä ja selvitettävä löytyykö säästöpotentiaalia tehtävien yhdistämisillä ja toimialojen yhdistämisellä. Lisäksi arvioitava palveluiden integraatioiden tuomat mahdolliset säästöt." (70.7)

Aluevaltuutettu Sanna Nieminiitty teki Seija Puputin, Satu Taavitsaisen ja Eija Stenbergin kannattamana seuraavan muutosesityksen: " Esitän, että Eloisa luopuu esitetyistä säästöistä ja perustelen esitystäni sillä, että säästöt asettavat Etelä-Savon asukkaat eriarvoiseen asemaan ja vaarantavat sekä asukkaiden että työntekijöiden hyvinvoinnin. Tämä ei ole soteuudistuksen tavoitteiden mukaista. Jos toimenpiteet halutaan toteuttaa, soteuudistuksen tavoitteet on muutettava, samoin on luovuttava yhdenvertaisuuden vaatimuksesta Suomessa asuvien ihmisten kesken." (70.11)

Viitaten Janne Laineen tekemään muutosesitykseen lakimies Tarja Poikolainen, hallintopäällikkö Antti Laurikainen, hallinnon asiantuntija (esihenkilö) Mari Hytönen, henkilöstölakimies Aki Rasimus ja viestinnän asiantuntija Jouni Vauhkonen ilmoittivat olevansa esteellisiä (osallisuusjäävi HL 28.1. §:n 1 kohta). Esteilmoitukset hyväksyttiin ja esteelliset poistuivat kokouksesta Janne Laineen muutosesityksen ajaksi.

Puheenjohtaja ehdotti, että seuraavan asiakohdan ajaksi pöytäkirjanpitäjäksi nimetään pelastus- ja turvallisuuspalvelujen toimialajohtaja Seppo Lokka ja kokoussihteeriksi nimetään johdon assistentti Christian Juhola. Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Todettuaan keskustelun tältä osin päättyneeksi, puheenjohtaja totesi, että on tehty kolme pohjaesityksestä poikkeavaa kannatettua muutosesitystä, joten asiasta on äänestettävä. Äänestysjärjestyksestä käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja ehdotti, että pohjaesityksen ollessa JAA ja muutosesityksen ollessa EI, edellä mainitut kolme muutosesitystä äänestetään kukin erikseen pohjaesitystä vastaan järjestyksessä Laine, Sistonen, Nieminiitty. Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Äänestyksessä Aluehallituksen esitys vastaan Laine (70.9) annettiin yhteensä 58 ääntä, joista 48 JAA ääntä ja 9 EI ääntä. Puheenjohtaja totesi, että aluehallituksen esitys on tältä osin tullut aluevaltuuston päätökseksi.

Puheenjohtaja totesi, että käydyn äänestyksen jälkeen kokouksesta poistuneet toimihenkilöt eivät ole enää esteellisiä ja Poikolainen, Laurikainen, Hytönen, Rasimus ja Vauhkonen palasivat kokoukseen. Kokouksen pöytäkirjanpitäjänä jatkaa Antti Laurikainen ja kokoussihteerinä Mari Hytönen.

Äänestyksessä Aluehallituksen esitys vastaan Sistonen (70.7) annettiin yhteensä 58 ääntä, joista 36 JAA ääntä, 20 EI ääntä ja 2 Tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että aluehallituksen esitys on tältä osin tullut aluevaltuuston päätökseksi.

Äänestyksessä Aluehallituksen esitys vastaan Nieminiitty (70.11) annettiin yhteensä 57 ääntä, joista 52 JAA ääntä ja 5 EI ääntä. Puheenjohtaja totesi, että aluehallituksen esitys on tältä osin tullut aluevaltuuston päätökseksi.

Merkitään, että Sanna Nieminiitty ja Jarmo Strengell jättivät eriävän mielipiteen, jotka olivat samansisältöisiä kuin heidän tekemänsä muutosesitykset.
 

Päätös:

Aluevaltuusto päätti hyväksyä aluehallituksen esittämät toimialakohtaiset sopeutustoimet käsittelytietojen mukaan seuraavin muutoksin:

- "Kerimäen lyhytaikaisyksikön siirto Savonlinnan sairaalan tiloihin laitetaan uudelleen valmisteluun. Kun jäljempänä kokouksessa terveyspalveluiden kohdat 1-3 on menossa uudelleen valmisteluun, on johdonmukaista laittaa uudelleen valmisteltavaksi kaikki ne asiat, jotka liittyvät sairaaloiden tilakysymyksiin, työnjakoon ja toimeenpano aikatauluun" (äänestys numero 70.3, pohja vs. Suomalainen).

- "35. ?Pelastustoimen henkilöstömuutokset Lisäksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle annetaan kokonaisselvitys muutosten kytkennästä ensihoitopalveluihin. Mikäli esimerkiksi maaseutualueiden ensihoitopalvelut heikkenevät oleellisesti pidättää valtuusto oikeuden tehdä uuden päätöksen talousarviokokouksessaan" (äänestys numero 70.2, pohja vs. Sepponen).

- "Poistetaan säästölistalta lasten ja nuorten mt- ja riippuvuuspalveluiden sosiaalityöntekijöiden korvaaminen sairaanhoitajilla lastenpsykiatrian vastaanotolla, 30 000 euroa" (äänestys numero 70.8, pohja vs. Liikanen).

- "Kohdat 4,5,6,7 Skenaariota 1 muutetaan siten, että lähi- ja peruspalvelut kunnissa ja pitäjissä turvataan valtuuston aiempien linjausten mukaisesti niin, että ne ovat alueen tarpeen vaatimalla tavalla saatavilla jokaisessa kunnassa ja pitäjässä, jotta varhainen hoitoonpääsy turvataan ja näin vähennetään vaativampien hoitojen tarvetta. Fyysiseen palveluverkkoon ei voi tehdä muutoksia ennen kuin liikkuvat palvelut on oikeasti olemassa" (äänestys numero 70.6, pohja vs. Sistonen).

- "1.-3. Terveyspalvelut Valtuusto palauttaa sopeutusohjelman 1.-3. kohdat aluehallituksen uudelleen valmisteluun sillä tavoin, että esitykset tuodaan valtuuston talousarvion käsittelyn yhteydessä. Lainsäädännön vaativat muutokset huomioidaan vuoden 2025 talousarviossa. Uudelleen valmistelun aikana tulee henkilöstön kanssa käydä perusteellisesti läpi toimintojen muutokset ja aikataulut. Aluehallituksen asettaman sairaalaryhmän tulee arvioida esitykset toimeksiantonsa mukaisesti ennen talousarvion käsittelyä" (äänestys numero 70.1, pohja vs. Sepponen).

 

 

 

Tiedoksi 

 

Äänestystiedot
  Sepponen (70.2) JAA / Strengell (70.5) EI / Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Stenberg (70.15) EI /Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Nieminiitty (70.11) EI / Tyhjä
 Strengell (70.5) JAA / Strengell (70.4) EI / Tyhjä
 70.3, Ikääntyneiden palvelut, kohta 12.:  Asian käsittelyn jatkaminen JAA / Asian palauttaminen uudelleen valmisteluun EI / Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Sistonen (70.6) EI / Tyhjä
 Sepponen (70.1) JAA / Peitsaro EI (70.12) / Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Liikanen (70.8) EI / Tyhjä
 Strengell (70.4) JAA / Strengell (70.5) EI / Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Sepponen (70.2.) EI / Tyhjä
 Strengell (70.5) JAA / Stenberg (70.14) EI / Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Laine (70.9) EI / Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Sepponen (70.1) EI / Tyhjä
 Aluehallituksen esitys JAA / Sistonen (70.7) EI / Tyhjä