Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 8


 

Henkilöstökokemus 2023 ja mittaus 2024

 

Yhteistyötoimikunta 16.01.2024 § 8  

210/00.02.10/2024  

 

 

Valmistelija Rekrytointi- ja osaamisen kehittämisen päällikkö Päivi Salovaara p. 0503899202

 

Vuonna 2023 henkilöstökysely toteutettiin kaiken kaikkiaan 9 kertaa. Vastauksia kertyi 12 069, mikä on noin 17 % henkilöstöstä. Vastausprosentti jäi siten tavoitteesta aika lailla, mikäli oli asetettu 60 % . Organisaation NPS on ollut noususuhtainen, ollen ensimmäisessä kyselyssä - 3.6 % ja joulukuun kyselyssä 12.7 %. YT-neuvotteluiden ajankohta luonnollisesti laski halukkuutta suositella organisaatiota uusille työntekijöille. Esihenkilöt ovat ottaneet hienosti ohjelman läpikäymisen yksikössään kuukausittaiseksi toimekseen.

Saatuja palautteita ohjelmasta oli esim. se, että kyselyjä tuli liian tiuhaan, sekä se, että esihenkilöiden omat arvioinnit kerääntyivät myös omalle kustannuspaikalle, vaikka niiden olisi pitänyt näkyä vasta esihenkilön esihenkilölle ja siitä ylöspäin. Roidun kanssa selvitellään jatkossa kysymysten näkyvyysasiaa.

 

Asia tuodaan tiedoksi yhteiseen keskusteluun.

Esitys: 

  

 

 

Päätös: Yhteistyötoimikunta merkitsi asian tiedoksi.

 

 

 

Tiedoksi Yhteistyötoimikunta