Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 59


 

Otto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen  29.1.2024 § 29 kumoaminen

 

Otto-oikeuskelpoisten päätösten käsittely

Aluehallitus 29.01.2024 § 29

 

 

Toimivalta                          Hallintosäännön 33 §:n mukaan aluehallitus voi käyttää otto-oikeutta alaistensa viranomaisten päätöksiin lukuun ottamatta laissa määrättyjä poikkeuksia, kuten yksilöön kohdistuvia päätöksiä.

 

 Päätökset ovat nähtävillä kokouksessa. Etelä-Savon hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset löytyvät myös osoitteesta https://etelasavonha.fi/eloisa/paatoksenteko/viranhaltijapaatokset/ ja toimielimien esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät osoitteesta https://etelasavonha.fi/eloisa/paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat/.

 

Toimivalta Hallintosääntö 33 §

 

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

Aluehallitus merkitsee tiedoksi toimielimien ja viranhaltijoiden päätökset ajalta 16.12.2023 - 22.1.2024 ja päättää olla käyttämättä otto-oikeuttaan.

 

Käsittely:  Merkitään, että Jouni Koskela ilmoitti olevansa esteellinen asiassa kuntouttavan työtoiminnan hankinta (työikäisten palvelujen palvelupäällikön hankintapäätös 21.1.2023 § 29, yhteisöjäävi, HL 28.1.§ 5 kohta / Savonlinnan helluntaiyhdistys Ry, hallituksen jäsen).
Ilmoitus hyväksyttiin yksimielisesti.

 Koskelan tilalle kokoukseen saapui Heli Järvinen.

 

 Janne Laine teki seuraavan esityksen otto-oikeuden käytöstä:

 Esitän että aluehallitus käyttää otto-oikeuttaan seuraavista päätöksistä ja kumoaa päätökset, koska hyvinvointialueen talous on kriisiytynyt ja pahasti alijäämäinen. Rahankäytössä pitää priorisoida palvelut ihmisille ja välttää rahojen tuhlaamista tällaisiin ei-välttämättömiin kuluihin. 29.12.23 pykälä 1 digipelin hankinta, 58.812 e 20.12.23 pykälä 17 kumppanuusstrategian konsulttihankinta, 19.950 e 16.1.24 pykälä 2 360-arviointityökalu, 18.000 e.

 Esitys raukesi kannattamattomana.

 

  Merkitään, että Janne Laine poistui kokouksesta klo 10.55 ja tilalle saapui Hannu Karvinen.

 

  Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä muutti esitystään siten, että aluehallitus käyttää otto-oikeuttaan kirurgian ylilääkärin henkilöstöpäätökseen 19.12.2023 § 6.

 

Päätös:  Esittelijän täydennetty esitys hyväksyttiin käsittelytietojen mukaan.

 

 

   

 

Aluehallitus 04.03.2024 § 59  

246/00.02.10/2024  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Antti Laurikainen  puh. 044 351 2502

 

Hallintosäännön 33 §:n mukaan aluehallitus voi käyttää otto-oikeutta alaistensa viranomaisten päätöksiin lukuun ottamatta laissa määrättyjä poikkeuksia, kuten yksilöön kohdistuvia päätöksiä

Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaisesti asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Hyvinvointialue lain 143 §:n mukaisesti oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Otto-oikeuden kohteena oleva viranhaltijapäätös on tehty 19.12.2023 § 6 ja päätös on ollut lainvoimaiseksi 9.1.2024. Edellä mainitulla perusteella aluehallituksella ei ole ollut oikeutta käyttää tähän päätökseen otto-oikeutta päätöksen lainvoimaisuuden vuoksi.

 

 

 

Toimivalta Hyvinvointialuelaki (611/2021) 97.4 §

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus kumoaa 29.1.2024 § 29:ssä tekemänsä päätöksen otto-oikeuden käyttämisestä kirurgian ylilääkärin henkilöstöpäätökseen 19.12.2023 § 6.

 

Käsittely: Merkitään, että hallintopäällikkö Antti Laurikainen selosti asiaa ja vastasi aluehallituksen jäsenten esittämiin kysymyksiin.

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

Tiedoksi