Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 39


 

Hyvinvointialueen edustajien nimeäminen yhteisöjen sääntömääräisiin ja muihin kokouksiin aluevaltuustokauden loppuun asti

 

Aluehallitus 12.02.2024 § 39  

229/00.00.01.03.00/2024  

 

 

Valmistelija Lakimies Tarja Poikolainen  puh. 040 359 9483

 

 

Hyvinvointialuelain (611/2021) 43.1 §:n 6 kohdan mukaan aluehallitus vastaa hyvinvointialuekonsernin omistajaohjauksesta sekä hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen muiden tuottajien ohjauksesta ja valvonnasta.

 

Hyvinvointialueen hallintosäännön 9.2 §:n 27 kohdan mukaan aluehallitus päättää hyvinvointialueen edustajan nimeämisestä tytär-, osakkuus- ja muiden yhteisöjen yhtiökokouksiin ja muihin kokouksiin sekä antaa toimintaohjeet aluehallituksen hyväksymän omistajaohjauksen mukaisesti.

 

Mikäli kokousten esityslistalla on asioita, joihin tarvitaan hyvinvointialueen ennakkokanta, tai muita merkittäväksi katsottavia asioita, tuodaan kokouskutsu ja esityslista tiedoksi aluehallitukselle.

 

Hyvinvointialueen hallintosäännön 167 ja 168 §:ien perusteella hyvinvointialue korvaa matkakulut ja ansionmenetykset hyvinvointialueen nimetylle edustajalle yhtiöiden toimielinten kokouksiin osallistumisesta. Hallintosääntö ei mahdollista kokouspalkkioiden maksamista.

 

Aluehallituksen päätettäväksi on valmisteltu keskitetysti nimeämisesitykset yhteisöjen sääntömääräisiin ja muihin kokouksiin (esim. ylimääräinen yhtiökokous ja omistajakokous) jäljellä olevalle aluevaltuustokaudelle (2024-2025) seuraavan luettelon mukaisesti:

 

YHTEISÖ

EDUSTAJA

VARAEDUSTAJA

2M-IT

Pääarkkitehti, infrapalvelut (Tero Taivainen)

Digijohtaja (Jukka Mielonen)

As Oy Maaherranpuisto

Tila- ja tukipalvelujen johtaja (Velimatti Thure)

Tilasuunnitteluasiantuntija (Emma Pukkila)

Asunto Oy Kotilahdentie 1

Palveluesihenkilö (Eeki Malkki)

Tila- ja tukipalvelujen johtaja (Velimatti Thure)

Asunto Oy Pirtinkulma

Tila- ja tukipalvelujen johtaja (Velimatti Thure)

Tilasuunnitteluasiantuntija (Emma Pukkila)

BLC Osuuskunta

Henkilöstölakimies (Aki Rasimus)

Hallintopäällikkö (Antti Laurikainen)

DigiFinland Oy

Digijohtaja (Jukka Mielonen)

Pääarkkitehti, infrapalvelut (Tero Taivainen)

Hyvil Oy

 

 

Omistajakokous-edustajat:

Heikki Laukkanen

 

 

Arto Seppälä

Hyvinvointialuejohtaja (Santeri Seppälä)

 

Pirkko Valtola

Islab hyvinvointiyhtymä

Yhtymäkokousedustajat (valittu nykyisen aluehallituksen toimikaudeksi):

 

Omistajakokous-edustajat:

Heikki Laukkanen

Anna Kristiina

Mikkonen

Hyvinvointialuejohtaja (Santeri Seppälä)

 

 

Virkamiesedustaja Terveyspalvelujen toimialajohtaja (Kimmo Kuosmanen), luottamushenkilöt (aluehallitus) Jaana Strandman ja Heli Järvinen

Arto Seppälä

Tommi Vehmala

Pelastus- ja turvallisuuspalvelujen toimialajohtaja

(Seppo Lokka)

Istekki Oy

Digijohtaja (Jukka Mielonen)

Pääarkkitehti, infrapalvelut (Tero Taivainen)

Järvi-Saimaan Palvelut Oy

Hannu Auvinen

Sanni Saari

Pyydetään nimeämään luottamushenkilö varajäseneksi.

Järvi-Suomen Terveys Oy

Hyvinvointialuejohtaja (Santeri Seppälä)

Arto Seppälä

Kiinteistö Oy

Aurinko Ruka I

Tila- ja tukipalvelujen johtaja (Velimatti Thure)

Palveluesihenkilö (Eeki Malkki)

Kiinteistö Oy Säästömikko

Tila- ja tukipalvelujen johtaja (Velimatti Thure)

Tilasuunnitteluasiantuntija (Emma Pukkila)

Kuntien Tiera Oy

Digijohtaja (Jukka Mielonen)

Pääarkkitehti, infrapalvelut (Tero Taivainen)

Maakuntien

tilakeskus Oy

Heikki Laukkanen

Konsernipalvelujen toimialajohtaja (Sami Sipilä)

Meidän IT ja

talous Oy

Konsernipalvelujen toimialajohtaja (Sami Sipilä)

Henkilöstöjohtaja (Petri Alaluusua)

Mikkelin Puhelinosuuskunta

Lakimies (Tarja Poikolainen)

Hallintopäällikkö (Antti Laurikainen)

Mikkelin Sairaalaparkki Oy

(100 %)

Heikki Laukkanen

Lakimies (Tarja Poikolainen)

Monetra

Pohjois-Savo Oy

Henkilöstöjohtaja (Petri Alaluusua)

Konsernipalvelujen toimialajohtaja (Sami Sipilä)

Nets Oy (entinen suomen luot-osuuskunta)

Hankinta ja talousjohtaja (Tiia Tamlander)

Lakimies (Tarja Poikolainen)

Pieksämäen Tukipalvelut Oy

Erkki Huupponen

Lakimies (Tarja Poikolainen)

Sakupe Oy

Heikki Laukkanen

Lakimies (Tarja Poikolainen)

Sansia Oy

Lakimies (Tarja Poikolainen)

Hallintopäällikkö (Antti Laurikainen)

Sarastia Oy

Konsernipalvelujen toimialajohtaja (Sami Sipilä)

Henkilöstöjohtaja (Petri Alaluusua)

Servica Oy

Konsernipalvelujen toimialajohtaja (Sami Sipilä)

Lakimies (Tarja Poikolainen)

SOTEVirtuaalikirjasto Oy

Johtajaylilääkäri (Jaana Luukkonen)

Henkilöstölakimies (Aki Rasimus)

UNA Oy

Digijohtaja (Jukka Mielonen)

Pääarkkitehti, infrapalvelut (Tero Taivainen)

 

 

Toimivalta                           Laki hyvinvointialueesta 43.1 § 6 kohta, Hallintosääntö 9.2 §:n kohta 27.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus nimeää hyvinvointialueen edustajat ja varaedustajat yhteisöjen sääntömääräisiin kokouksiin jäljellä olevalle aluevaltuustokaudelle edellä esitetyn luettelon mukaisesti.

Lisäksi aluehallitus valtuuttaa konsernipalvelujen toimialajohtajalle oikeuden nimetä tarvittaessa muu hyvinvointialueen edustaja, mikäli tällä päätöksellä valitut edustajat ovat yhtäaikaisesti estyneitä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa

 

Käsittely:

Puheenjohtaja esitti, että Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n edustajaksi Hannu Auvisen tilalle valitaan Sanni Saari.

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös: 

Hyväksyttiin käsittelytietojen mukaan muutos asiaselostuksessa esitettyyn luetteloon. Muilta osin hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi Nimetyt henkilöt, yhteisöt