Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 8



 

Investointisuunnitelman ja rahoituslaskelman päivittäminen

 

Aluehallitus 12.02.2024 § 41 

 

 

 

Valmistelija vt. hankinta- ja talousjohtaja Tiia Tamlander, p. 040 571 1983

 controller Arto Jalkanen, p. 040 359 6841

 

Aluevaltuusto on hyväksynyt vuosien 2023-2027 investointisuunnitelman 18.9.2023 § 70. Investointisuunnitelma sisällytettiin vuoden 2024 talousarvioon syyskuussa hyväksytyn mukaisena. Talousarvio hyväksyttiin aluevaltuuston päätöksellä 11.12.2023 § 89.

 

Osa vuodelle 2023 suunnitelluista investoinneista ei ennättänyt toteutua päättyneen vuoden aikana investointisuunnitelman hyväksymisen venyttyä syksylle 2023. Tämän vuoksi investointisuunnitelmaa on päivitettävä  vuoden 2023 toteumatietojen perusteella siten, että käyttämättä jääneet määrärahat vielä kesken olevista hankkeista siirretään vuodelle 2024 tai sitä seuraaville vuosille niiden tarkentuneen toteutusaikataulun mukaan. Myös vuoden 2024 investointimäärärahojen raportointi edellyttää investointisuunnitelman päivittämistä siten, että vuosikohtaiset määrärahat on esitetty oikean suuruisina. Esitys investointisuunnitelman päivityksestä on liitteenä 1.

 

Päivitetyn investointisuunnitelman yhteenvetotaulukon rivikohtaiset kokonaissummat v. 2023-2027 ajalta eivät ylitä aiemmin vahvistetun investonitisuunnitelman määrää. Päivitetty esitys investointisuunnitelmasta noudattaa siten edelleen ministeriöille toimitettua hyvinvointialuelain 116 §:n mukaista investointisuunnitelmaa. Omaan taseeseen tehtävät investoinnit ovat monivuotisia hankkeita, jotka toteutetaan vuoden 2023 lainanottovaltuudella. Etelä-Savon hyvinvointialueella ei ole lainkaan lainanottovaltuutta vuoden 2024 osalta, joten uusia investointihankkeita ei voida aloittaa. Hyvinvointialue voi käyttää päätettyä lainanottovaltuutta useampana tilikautena, jos se toteuttaa investointejaan usean vuoden aikana investointisuunnitelman mukaisesti. Vuodelle 2023 suunnitellut hankkeet on mahdollista käynnistää myös vuoden 2024 puolella, koska vuoden 2023 lainanottovaltuuksiin perustuen hyvinvointialueet voivat nostaa pitkäaikaista lainaa tai tehdä investointeja vastaavia sopimuksia

vuonna 2024 tai myöhemmin.

 

Investointimenot ovat aluevaltuustoon nähden sitovia bruttomäärästään. Investointiohjelman sitovuustasoista on päätetty talousarvion yhteydessä seuraavasti:

"Rakennushankkeet ovat aluevaltuustoon nähden sitovia hankekohtaisesti, ja ne myös raportoidaan tilinpäätöksessä hankekohtaisesti. Sairaaloiden rakennushankkeiden käynnistyminen edellyttää aluevaltuuston yksi-tyiskohtaista erillistä päätöstä. Ennen päätöksentekoa on oltava tiedossa valtakunnallinen linjaus sairaalaverkosta.

 

Investointisuunnitelman muut taseen pysyviin vastaaviin hankittavat kokonaisuudet eli laite- ja kalustohankinnat, ICT- ja muut aineettomat hyödykkeet sekä pelastustoimen hankinnat ovat aluealuevaltuustoon nähden sitovia niille varattujen kokonaissummien tasolla. Investointeja vastaavat sopimukset, jotka rahoitetaan vuokra- tai leasingmallilla, ovat aluevaltuustoon nähden sitovia niille varattujen kokonaissummien tasolla."

 

Hyvinvointialuelain 115.3 §:n mukaan hyvinvointialue voi ottaa investointejaan varten pitkäaikaista lainaa valtioneuvoston myöntämään lainanottovaltuutukseen perustuen. Valtioneuvoston Etelä-Savon hyvinvointialueelle vuodelle 2023 vahvistama lainanottovaltuus on 102,4 miljoonaa euroa, joka on siis käytettävissä edellä kuvatulla tavalla investointisuunnitelman sisältämiin useampivuotisiin hankkeisiin myös seuraavina vuosina. Vuonna 2023 ei nostettu lainkaan pitkäaikaista lainaa.

 

Vuoden 2024 talousarvion rahoitusosassa on vahvistettu uuden nostettavan pitkäaikaisen lainan enimmäismääräksi 19,12 miljoonaa euroa, joka vastaa talousarvion yhteydessä hyväksytyn investointisuunnitelman v. 2024 investointimenojen määrää. Pitkäaikaisten lainojen lisäyksen määrä on talousarviossa määritelty aluevaltuustoon nähden sitovaksi tunnusluvuksi. Nyt tehtävän investointisuunnitelman päivityksen johdosta vuoden 2024 aikana omaan taseeseen toteutettavien investointien määrä kasvaa noin 22,16 miljoonaan euroon. Ero muodostuu vuodelta 2023 vuoden 2024 puolelle siirtyvistä investoinneista. Investointien rahoitusta varten uuden pitkäaikaisen lainan noston enimmäismäärä on siten perusteltua nostaa enintään 22,16 miljoonaan euroon vuonna 2024. Viitteellisesti rahoituslaskelmaan on päivitetty myös taloussuunnitelmavuosien 2025-2026 investointimenojen ja pitkäaikaisten lainojen lisäysten tiedot investointisuunnitelman päivitystä vastaten, jotta kokonaisuus säilyy eheänä. Esitys päivitetyksi rahoituslaskelmaksi on liitteenä 2.

 

 

Toimivalta Hyvinvointialuelain 115 §:n mukaan aluevaltuuston on kunkin vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä hyvinvointialueelle talousarvio, joka sisältää käyttötalous- ja tuloslaskelmaosan sekä investointi- ja rahoitusosan. Investointiosan on perustuttava toimivaltaisten ministeriöiden hyväksymään investointisuunnitelmaan. Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön 64 §:n mukaan talousarviomuutoksista päättää aluevaltuusto.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy päivitetyn investointisuunnitelman ja rahoituslaskelman liitteiden mukaisesti.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely:

 Merkitään, että konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

 

Aluevaltuusto 21.02.2024 § 8  

5703/02.02.00/2023  

 

 

 

Asiaselostus: Aluehallitus 12.2.2024 § 41

 

 

Toimivalta Laki hyvinvointialueesta 115 §, Hallintosääntö 64 §

 

 

 

Aluehallituksen esitys: 

 Aluevaltuusto hyväksyy päivitetyn investointisuunnitelman ja rahoituslaskelman liitteiden mukaisesti.

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi