Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 288



 

Hyvinvointialueiden päätökset koskien Vaalijalan erityishuoltopiirin tarkastuslautakunnan arviointikertomusta 2022

 

Aluehallitus 16.10.2023 § 288  

6408/00.02.01/2023  

 

Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueiden aluevaltuustot ovat hyväksynyneet Vaalijalan erityishuoltopiirin arviointikertomuksen vuodelta 2022. Päätökset liitteenä.

 

Ilmoituksensa mukaisesti Keski-Suomen hyvinvointialue ei käsittele Vaalijalan erityishuoltopiirin arviointikertomusta.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:  

 Aluehallitus merkitsee tiedoksi hyvinvointialueiden päätökset Vaalijalan erityishuoltopiirin tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksen hyväksymisestä.

 

Käsittely: Esteellisinä asian käsittelyn aikana poissa olivat Soili Moilanen (Pieksämäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja, yhteisöjäävi) ja  Erkki Huupponen (Pieksämäen kaupunginvaltuuston puheejohtaja, yhteisöjäävi).
Soili Moilasen tilalla asian käsittelyn aikana oli hänen henkilökohtainen varajäsenensä Heidi Honkanen.

Merkitään, että henkilöstölakimies Aki Rasimus poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
 

Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.