Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 154



 

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) vuoden 2022 tilinpäätös ja toimintakertomus

 

Aluehallitus 30.03.2023 § 119 

 

 

 

Valmistelija: Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, puh. 044 7700577

 

Kuntalain 112 §:n mukaan kunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, kirjanpitolakia.

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseen konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.

 

Hallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Kuntalain 113 §:n mukaan varainhoitovuoden tilinpäätös on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi viimeistään seuraavan maaliskuun loppuun mennessä. Kuntayhtymän tilinpäätöksen allekirjoittavat Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenet ja hyvinvointialueen johtaja.

 

Tuloslaskelman mukaan kuntayhtymän ylijäämä tilivuodelta 2022 on 3 794 147,08 euroa. Vuoden 2022 tuloksella kuntayhtymä kattaa vanhat alijäämänsä. Taseen loppusumma on 248 246 545,00 euroa.

 

Kuntayhtymän konserniin kuuluvat tytäryhtiönä Mikkelin Sairaalaparkki Oy.

 

Tilinpäätös ja toimintakertomus liitteenä A.

 

Esitys:  

 Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus

1. allekirjoittaa kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi, sekä

2. edelleen Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus esittää Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle, että tilikauden 2022 ylijäämä 3 794 147,08 euroa siirretään taseen yli-/alijäämätilille. Ylijäämä kattaa kertyneen alijäämän, ja

3. antaa Essoten tilinpäätöksen valmistelijoille valtuudet tehdä tarvittaessa tilinpäätökseen teknisiä tarkistuksia ja korjauksia, jotka eivät saa kuitenkaan vaikuttaa tilikauden tulokseen, tai muuttaa tuloksen käsittelyä, sekä

4. antaa tilinpäätöksen tilintarkastajien ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi.

 

Käsittely:

 Kokouksesta esteellisenä poistui Pirkko Valtola, Soili Moilanen, Erkki Huupponen, Ari Hänninen, Arto Seppälä, Jaana Strandman, Tommi Vehmala, Santeri Seppälä. Jaana Strandman poistui kokouksesta kokonaan esteellisyyden ilmoittamisen jälkeen.

 

 Asian käsittelyn ajaksi esteellisten tilalle kokoukseen liittyivät varajäsenet Heidi Honkanen, Jatta Juhola, Kirsi Visunen.

 

 Seija Kuikka esitti Hannu Auvista puheenjohtajaksi asian käsittelyn ajaksi. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Hyvinvointialuejohtajan ollessa esteellinen, asian esittelijänä toimi hyvinvointialuejohtajan 1. sijainen Seppo Lokka.

 

 Esittelijä täydensi esitystä seuraavasti: 

 Lisäksi aluehallitus antaa valmistelijoille oikeuden tehdä tilinpäätökseen tarvittavia teknisiä korjauksia, sekä muutoksia ja täydennyksiä sekä esittelytekstissä, toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksen liitetiedoissa. Mahdolliset muutokset ja korjaukset tuodaan tiedoksi aluehallitukselle ennen aluevaltuuston tilinpäätöskäsittelyä, ja sähköinen allekirjoituskierros toteutetaan uudestaan korjatulla tilinpäätöskirjan versiolla.

 

 Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös: 

 Esittelijän täydennetty esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Aluehallitus 27.04.2023 § 154  

2738/02.06.01.05/2023  

 

 

Valmistelija konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, puh. 044 7700577

 

 Tilinpäätöstä on jouduttu 30.3.2023 käsittelyn jälkeen korjaamaan ja tilintarkastajan kanssa käydyn neuvonpidon perusteella tilinpäätös tuodaan kokonaisuudessaan uudestaan aluehallituksen hyväksyttäväksi.

 

 Liitteenä tilinpäätöksen 12.4.2023 päivitetty versio (liite C). Oheismateriaalina korjaukset tilinpäätökseen 12.4.2023.

 

 

 

Vs. hyvinvointialuejohtajan esitys:

  

 Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus

1. allekirjoittaa kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi, sekä

2. edelleen Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus esittää Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle, että tilikauden 2022 ylijäämä 3 794 147,08 euroa siirretään taseen yli-/alijäämätilille. Ylijäämä kattaa kertyneen alijäämän, ja

3. antaa Essoten tilinpäätöksen valmistelijoille valtuudet tehdä tarvittaessa tilinpäätökseen teknisiä tarkistuksia ja korjauksia, jotka eivät saa kuitenkaan vaikuttaa tilikauden tulokseen, tai muuttaa tuloksen käsittelyä, sekä

4. antaa tilinpäätöksen tilintarkastajien ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi. 

Mahdolliset muutokset ja korjaukset tuodaan tiedoksi aluehallitukselle ennen aluevaltuuston tilinpäätöskäsittelyä, ja sähköinen allekirjoituskierros toteutetaan uudestaan korjatulla tilinpäätöskirjan versiolla. 

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Käsittely: Esteellisinä asian käsittelyn ajaksi poistuivat (HallintoL 28 § kohta 5):
Pirkko Valtola

 Soili Moilanen (tilalle saapui varajäsen Heidi Honkanen)

 Tuula Kuronen

 Oskari Valtola

 Arto Seppälä (tilalle saapui varajäsen Jatta Juhola)
Tommi Vehmala

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.