Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 108

Valmiuslain aikaisiin erityisolosuhteisiin liittyvä Sote-sopimuksen alaiselle henkilöstölle maksettava kertapalkkio

Aluehallitus 16.03.2023 § 108  

2401/00.02.01/2023  

Valmistelija henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua, puh. 040 656 7232

 Taustaa

 Koronaepidemian ja valmiuslain aikaisiin erityisolosuhteisiin liittyvän kertapalkkion maksamisesta on sovittu osana KT:n ja Sote ry:n välistä sovintoratkaisua. Palkkio maksetaan maaliskuun 2023 palkanmaksun yhteydessä, ja sen suuruus on 600 euroa. Sovintoehdotuksen mukaan kertapalkkio maksetaan seuraavissa erikoissairaanhoidon toiminnoissa:

.          teho-osastot

.          teho-osastoihin kytkeytynyt kuvantaminen ja laboratoriotoiminta

.          kohortit eli koronavuodeosastot

.          päivystys

.          synnytysten hoito

.          ensihoito

 Lisäksi kertapalkkio maksetaan henkilöstölle, joka toimii seuraavissa toiminnoissa:

.          kotihoidon palvelut

.          vanhusten tehostetussa palveluasumisessa

.          vanhusten pitkäaikaisen laitoshoidon toimintayksiköt

 Kertapalkkion maksuun liittyvät ehdot ovat seuraavat:

.          Palvelussuhde työnantajaan oli voimassa vähintään seitsemän kalenteripäivää 13.3.-15.6.2020.

.          Palvelussuhde samaan työnantajaan on voimassa 28.2.2023.

  • Samalla työnantajalla tarkoitetaan liikkeen luovutustilanteessa sitä, että työntekijä/viranhaltija työskentelee sen hyvinvointialueen palveluksessa, johon liikkeen luovutuksella on siirtynyt (tai johon toiminnot ovat siirtyneet)

.          Kertapalkkion maksuedellytyksenä ei ole palvelussuhteen keston yhdenjaksoisuus vuosien 2020-2023 välillä.

 Koska koronapotilaiden hoidon järjestelyt erikoissairaanhoidossa ja yllä kuvatut perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut vaihtelevat toteuttamistavaltaan eri yksiköissä kertapalkkioon liittyy neuvottelumenettely. Pääsopijajärjestöjen edustajat voivat esittää omat ehdotuksensa palkkion jakamiseksi yllä olevien periaatteiden mukaisesti. Jollei esityksistä ole mahdollista päästä yksimielisyyteen, työnantaja päättää kertapalkkion annetun aikataulun puitteissa.

 Neuvottelumenettelyssä esitetyt vaihtoehdot

 Henkilöstöjärjestöjen kanssa on neuvoteltu sote-sopimuksen mukaisesta 600 euron suuruisesta kertapalkkiosta. Neuvotteluissa on sovittu yksimielisesti, että palkkio maksetaan maaliskuun viimeisenä päivänä.

 Kertapalkkion maksamiseen on neuvotteluissa esillä ollut kolme vaihtoehtoa. Vaihtoehdot rakentuvat sovintosopimuksen suppeaan tai hieman laajempaan tulkintaan tai kolmantena vaihtoehtona siihen, että koko sote-sopimuksen alainen henkilöstö saa kertapalkkion.

 Henkilöstöjärjestöt esittävät, että kertapalkkio maksetaan koko sote-sopimuksen alaiselle henkilöstölle. Tällöin palkkion saajia olisi n. 6250 ja kustannukset sivukuluineen n. 4,7 miljoonaa euroa. Tämän ratkaisun sijaan vaihtoehtoisesti henkilöstöjärjestöt esittävät, että kertapalkkio maksetaan KT:n ja Sote ry: n sovintoratkaisua laajasti tulkiten. Tämä esitys kattaa 4263 henkilöä ja on kustannuksiltaan yhteensä n. 3,2 miljoonaa euroa sivukuluineen.

 Käydyissä neuvotteluissa työnantaja on tuonut esille vaihtoehdon, jossa kertaerän saajat on rajattu KT:n ja Sote ry:n välisen sovintosopimuksen mukaisesti ja sovintosopimuksen ehtojen mukaisesti. Tämä ehdotus ei pidä sisällään kaikkia henkilöstöjärjestöjen esityksiä vaan on rajattu ns. tiukemmin sovintoratkaisussa mainittuihin toimintoihin. Tämä ehdotus pitää sisällään 2811 henkilöä ja on kustannuksiltaan yhteensä 2,1 miljoonaa euroa sivukuluineen. Tätä esitystä henkilöstöjärjestöt eivät kannattaneet.

 Neuvotteluissa ei päästy yksimielisyyteen siltä osin, että mitkä ovat vaihtoehdot, joita esitetään johtoryhmälle ja edelleen aluehallituksen päätettäväksi.

 Henkilöstöjärjestöjen esitykset kertapalkkion maksamisesta liitteenä.

 Kertapalkkion käsittely kirjanpidossa

 Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut lausunnon koronapotilaiden hoitoon osallistuneelle henkilöstölle maksettavan kertaerän kirjaamisesta kuntien ja kuntayhtymien kirjanpidossa. Lausunnon mukaan kuntien ja kuntayhtymien tuli kirjata kertaerän arvioitu kustannus kirjanpitoonsa vuoden 2022 puolelle. Kertapalkkiosta aiheutuvat menot kirjataan työnantajana olevan kunnan tai kuntayhtymän vuoden 2022 kuluksi ja siirtovelaksi. Kirjaus vuodelle 2022 on tehty pakollisena varauksena menojen arvioituun määrään perustuen, ja arvioitua määrää oikaistaan tarvittaessa vuonna 2023, kun lopulliset kulut ovat tiedossa.

 Koska kyseessä on iso henkilöstöpoliittinen ratkaisu, joka vaikuttaa laajasti myös alueen kuntiin, on päätös kertapalkkion saajista tarkoituksenmukaista tehdä aluehallituksessa.             

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

 Aluehallitus päättää, että koronakertapalkkio maksetaan KT:n ja Sote ry:n sovintoratkaisua laajasti tulkiten, jolloin kertapalkkio tulee maksuun 4263 henkilölle. Henkilöstöpalvelut tekee tarvittaessa virkamiestyönä tekniset korjaukset palkkioiden saajia koskien.

Käsittely:

 Pidettiin kokoustauko  klo 16.10-16.15.

 Esteellisinä asian käsittelyn ajaksi kokouksesta poistuivat Tommi Vehmala, Janne Laine, Soili Moilanen, Jaana Strandman, Pirkko Valtola, Oskari Valtola.

 Pirkko Valtolan varajäsen Ari Hänninen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi klo 16.27.

 Seija Kuikka teki seuraavan vastaesityksen: Esitän että koronakertakorvausmaksu suoritetaan sovintosopimuksen rajatun mallin mukaisesti. Vastaesitys raukesi kannattamattomana.

 Edellä oleva kappale korjattu hallintolain (434/2003) 51 §:n mukaisena kirjoitusvirheen korjauksena.

 Hyvinvointialuejohtaja täydensi esitystään seuraavasti:

 Aluehallitus päättää, että koronakertapalkkio maksetaan KT:n ja Sote ry:n sovintoratkaisua laajasti tulkiten, jolloin kertapalkkio tulee maksuun 4263 henkilölle, koskien myös ensihoidon  ja pelastustoimen moniammatillisten yksiköiden henkilöstöä. Aluehallitus valtuuttaa henkilöstöpalvelut tekemään tarvittaessa virkamiestyönä tekniset korjaukset palkkioiden euromäärää ja palkkioiden saajien lukumäärää koskien.

 Hyvinvointialuejohtaja esitti lisäksi, että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa kokouksessa.

Päätös: 

 Hyväksyttiin täydennetyn esityksen mukaan.