Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 104

Hallituksen jäsenen nimeäminen Järvi-Saimaan Palvelut Oy:öön

Aluehallitus 12.01.2023 § 16 

Valmistelija lakimies Tarja Poikolainen, puh. 040 359 9483 

 Vuonna 2013 perustettu Järvi-Saimaan Palvelut Oy on Juvan, Rantasalmen, Sulkavan, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien sekä Etelä-Savon hyvinvointialueen omistama palveluyhtiö. Yhtiö on hankintalain tarkoittaman inhouse- yhtiö, joka tuottaa palveluista ensisijaisesti omistajilleen. Ateria- ja puhtauspalveluiden ohella yhtiö toimii kuntatekniikan sektoreilla sekä vesihuollossa.

 Etelä-Savon hyvinvointialueella on oikeus nimetä yksi jäsenen yhtiön hallitukseen. Pasi Marjakankaan erottua yhtiön hallituksen jäsenyydestä hyvinvointialueen tulee nimetä uusi jäsen hänen tilalleen.             

Hyvinvointialuejohtajan esitys:  

 Aluehallitus nimeää Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n hallitukseen konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilän.

Käsittely:

Esteellisenä kokouksesta poistui konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä (Hallintolaki 434/2003, § 28 kohta 1)

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Aluehallitus 16.03.2023 § 104  

190/00.02.01/2023  

 Etelä-Savon hyvinvointialueella on oikeus nimetä yksi jäsenen yhtiön hallitukseen. Hallituksen toimikausi on yksi vuosi.

 Aluehallitus nimesi 12.1.2023 § 16 hallituksen jäseneksi konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilän. Tämä nimeäminen oli voimassa yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, minkä vuoksi hyvinvointialueen tulee nimetä hallituksen jäsen uudestaan loppukaudeksi.             