Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 12.01.2023/Pykälä 14


 

Suora aloiteoikeus

 

 

Nuorisovaltuusto 14.12.2022 § 9  

 

 

Alle 18-vuotiaat ovat ainoa ikäryhmä ilman äänioikeutta, ja 

meidän väylämme vaikuttaa hyvinvointialueella on alueellinen 

nuorisovaltuusto. Jotta voimme edistää nuorten hyvinvointia, tarvitsemme konkreettisia keinoja, esimerkiksi suoran aloiteoikeuden. 

 

Suora aloiteoikeus tarkoittaa, että nuorisovaltuusto saisi tehdä aloitteita samalla tavalla kuin aluevaltuutetut. Emme halua täyttää muiden toimielinten esityslistoja, vaan tuoda meille jopa elintärkeät asiat 

käsiteltäviksi. Vaikka olemme nuoria, teemme aloitteet harkiten ja 

asiantuntijoihin tukeutuen. 

 

Alueemme nuoret eivät ole ainoat suoraa aloiteoikeutta tavoittelevat 

nuoret. Esimerkiksi muut alueelliset nuorisovaltuustot tulevat esittämään itselleen suoraa aloiteoikeutta, ja Etelä-Pohjanmaalla alueellinen nuorisovaltuusto on jo saanut itselleen suoran aloiteoikeuden. 

Hyvinvointialueet ovat melko uusi halinnon taso, mutta myös kuntatasolta löytyy positiivisia seurauksia suorasta aloiteoikeudesta. Esimerkiksi Tampereella nuorisovaltuusto on saanut suoran aloiteoikeuden kautta edistettyä nuorten demokratiakasvatusta. 

 

Nuorten äänen kuuntelu välittää viestiä, että hyvinvointialue arvostaa nuoriaan. Koska kaupungistuminen on Suomessa megatrendi ja nuorisoa virtaa pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin, joissa nuoret kokevat äänensä kuulluksi, on elinvoiman säilyttämiseksi tärkeää antaa nuorten vaikuttaa. Osallisuus on hyvinvoinnin tärkeä osa. 

 

Nuoret ovat omien asioinsa kokemusasiantuntijota. Viime vuosina nuorten pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi korona-ajan ja Euroopassa käytävän sodan takia. Nuoret tietävät itse parhaiten, kuinka he voivat ja kuinka heidän hyvinvointiaan voidaan parantaa. Tämän takia on äärimmäisen tärkeää, että nuoret pääsevät vaikuttamaan hyvinvointialueiden toimintaan. Jos nuorten hyvinvointivajetta ei korjata tarpeeksi ajoissa, tulevaisuudenkuvat ovat synkkiä. 

 

Laki hyvinvointialueesta 32 § 

Aluehallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja 

vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen 

nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä, ikääntyneen 

väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi 

hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden 

osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi 

hyvinvointialueen vammaisneuvosto. Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien 

vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin 

vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi 

vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä. Aluehallituksen 

on huolehdittava vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä. 

Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa 

hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta, ja vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella. 

 

Lain mukaan myös nuorisovaltuuston tulee saada vaikuttaa 

hyvinvointialueen toimintaan asioissa, joissa nuorisovaltuusto katsoo olevan merkitystä nuorten kannalta. Yksi keskeisin vaikuttamisen keino on suora aloiteoikeus. 

 

Nuorisovaltuuston osallisuus edistää nuorten demokratiakasvatusta, ja rohkaisee nuoria vaikuttamaan. Nykyisin nuorten äänestysaktiivisuus on huolestuttavan matalalla, mutta jo nuorella iällä opittu vaikuttaminen loisi vahvan pohjan vaikuttamiselle myös aikuisiällä. 

 

Nuoret ovat tulevaisuus, ja he tarvitsevat mahdollisuuksia vaikuttaa. 

Tämän takia olisi järkevää antaa nuorille suora aloiteoikeus. Loppupeleissä tulevaisuutemme ja hyvinvointimme on teidän aluevaltuutettujen käsissä.  

 

Esitys:

Etelä-Savon nuorisovaltuusto päättää esittää aluehallitukselle, että se myöntää suoran aloiteoikeuden nuorisovaltuustolle. 

 

 

Päätös:

Etelä-Savon nuorisovaltuusto esittää aluehallitukselle, että se myöntää nuorisovaltuustolle suoran aloiteoikeuden. 

 

 

Aluehallitus 12.01.2023 § 14  

24/00.02.01/2023  

 

 

 

 

Nuorisovaltuuston esitys:  

 

 Aluehallitus myöntää nuorisovaluustolle suoran aloiteoikeuden.

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.