Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 351


Liite 1 ELOISA toimeentulotuen soveltamisohjeet 1.1.2024 alkaen

 

Toimeentulotuen soveltamisohjeet 1.1.2024 alkaen

 

Aluehallitus 04.12.2023 § 351  

10214/00.02.10/2023  

 

 

Valmistelija palvelualuepäällikkö Pirjo Kirvesmies,  puh.040 5225359

 

Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä suoriutumista. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

 

Toimeentulotukilain mukaisia tehtäviä hoitaa sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:ssä tarkoitettu monijäseninen toimielin. Toimeentulotukilain 7 §:ssä tarkoitetun perustoimeentulotuen osalta tehtäviä hoitaa Kansaneläkelaitos (Kela). Hyvinvointialueen ja Kelan tulee tehdä yhteistyötä toimeentulotuen tarkoituksen toteuttamiseksi. Kelan on tarvittaessa ohjattava ja neuvottava hakijaa sosiaalihuollon palveluihin hakeutumisessa.

 

Toimeentulotuki perustuu toimeentulotuesta annettun lakiin (1412/1997), asetukseen (66/1998) ja lakiin toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta (815/2015) sekä sosiaali- ja terveysministeriön Toimeentulotukioppaiden (2007:11 ja 2013:4) ohjeisiin ja niihin myöhemmin tehtyihin muutoksiin.

 

Toimeentulotuki jakaantuu perustoimeentulotukeen (perusmenot), täydentävään toimeentulotukeen (erityismenot) ja ehkäisevään toimeentulotukeen. Täydentävä toimeentulotuki koostuu erityismenoista, joita ovat erikseen mainitut  asumiseen liittyvät menot sekä henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot. Ehkäisevä toimeentulotuki on suunnitelmallisen sosiaalityön väline akuutteihin kriisitilanteisiin ja niiden ehkäisemiseen. Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää henkilön ja perheen sosiaalisen turvallisuuden ja toimintakyvyn edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

 

Toimeentulotuen soveltamisohjeiden tarkoituksena on korostaa yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista. Ne on tarkoitettu täydentämään ja tarkentamaan toimeentukilain säädöksiä. Ohjeita ei voi käyttää yksinomaisina päätöksen perusteina, vaan päätökset tulee aina perustella toimeentulotukilain asianmukaisilla lain kohdilla. Ohjeet ovat suuntaa antavia. Päätöksentekijä harkitsee aina ohjeiden soveltamista.

 

Toimeentulotuen soveltamisohjeet tarkistetaan kerran vuodessa tai tarpeen mukaan useamminkin. Uudet soveltamisohjeet tulevat voimaan 1.1.2024 alkaen.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus hyväksyy uudet toimeentulotuen soveltamisohjeet 1.1.2024 alkaen.

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi