RSS-linkki
Kokousasiat:https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Palvelulautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 24
Etelä-Savon hyvinvointialueen yhteisöavustussääntö vuodelle 2027
Palvelulautakunta 23.9.2026 § 24
4770/00.01.02.02/2023
Valmistelija Tieto- ja kehittämispäällikkö Mari Teittinen puh. 044 417 3981
Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön 10 §:n mukaan palvelulautakunta päättää myönnettävien yleisten avustusten periaatteista ja menettelytavoista sekä jakamisesta määrärahojen puitteissa. Yhteistyötä järjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi alueella tehdään kumppanuusstrategian toimeenpanon kautta, jonka työskentely on käynnistynyt. Kukin organisaatio vastaa avustustensa jakamisesta itsenäisesti, vaikka yhteisiä suuntaviivoja ratkotaan yhteisesti.
Vuoden 2027 yhteisöavustukset on tarkoituksenmukaista avata haettavaksi ja hyvinvointialue tekee yhteistyötä kuntien kanssa avustusten jakamisessa. Yhteisöavustusten määräraha on sidottu vuoden 2027 talousarvioon. Alustavan tiedon mukaan aluevaltuusto käsittelee ja hyväksyy talousarvion joulukuussa 2026.
Etelä-Savon hyvinvointialueen yhteisöavustusten ohjeet ja kriteerit vuoden 2027 avustusten jakamiseksi ovat liitteenä.
Toimivalta Hallintosääntö 10.3 § kohta 8
Esitys:
Palvelulautakunta hyväksyy yhteisöavustussäännön vuodelle 2027 ja päättää avata sähköisen avustushaun 30.10.2026 mennessä. Yhteisöavustukset ovat talousarviomäärärahaan sidottuja, jolta osin haku avataan ehdollisena, kunnes aluevaltuusto on vahvistanut vuoden 2027 talousarvion. Yhteisöavustukset myönnetään aluevaltuuston päättämän talousarviomäärärahan puitteissa alkuvuodesta 2027.
Päätös:
Palvelulautakunta hyväksyi yhteisöavustussäännön vuodelle 2027 ja päätti avata sähköisen avustushaun 30.10.2026 mennessä. Yhteisöavustukset ovat talousarviomäärärahaan sidottuja, jolta osin haku avataan ehdollisena, kunnes aluevaltuusto on vahvistanut vuoden 2027 talousarvion. Yhteisöavustukset myönnetään aluevaltuuston päättämän talousarviomäärärahan puitteissa alkuvuodesta 2027.