RSS-linkki
Kokousasiat:https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 18
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hyvinvointialueelle maksettava vuoden 2026 rahoitus
Aluehallitus 19.01.2026
156/00.04.00.00/2026
Valmistelija Hallintopalvelujohtaja Antti Laurikainen, puh. 044 351 2502
Valtion rahoitus määräytyy hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain (617/2021) mukaisesti. Vuoden 2026 rahoituksen pohjana ovat vuoden 2025 laskennalliset kustannukset, joita korotetaan palvelutarpeen kasvun, kustannustason nousun, tehtävämuutosten sekä toteutuneiden kustannusten perusteella. Lisäksi rahoitukseen sisältyy toteutuneisiin kustannuksiin perustuva jälkikäteistarkistus.
Valtiovarainministeriön laskelman mukaan Etelä-Savon hyvinvointialueen laskennallinen rahoitus vuodelle 2026 on 750,1 miljoonaa euroa ja siirtymätasaus 33,3 miljoonaa euroa, eli yhteensä 783,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 rahoitus on 6055 euroa per asukas (5831 euroa vuonna 2025).
Rahoituspäätös, oikaisuvaatimusohje ja maksuerittely liitteenä. Tarkemmat rahoituslaskelmat löytyvät osoitteesta https://vm.fi/rahoituslaskelmat.
Toimivalta Hallintosääntö 9.2 §:n 1 kohta
Hyvinvointialuejohtajan esitys:
Aluehallitus päättää valtuuttaa
1. konsernipalvelujen toimialajohtajan selvittämään, onko päätös rahoituksesta perustunut oikeisiin talous- ja suorietietoihin ja
2. hyvinvointialuejohtajan hakemaan tarvittaessa oikaisua päätöksessä ilmoitettuun määräaikaan mennessä.
Päätös:
Tiedoksi
| Edellinen asia | Seuraava asia | |