RSS-linkki
Kokousasiat:https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Otto-oikeuskelpoisten päätösten käsittely
Aluehallitus 26.05.2025 § 131
Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännön 33 §:n mukaan aluehallitus voi käyttää otto-oikeutta alaistensa viranomaisten päätöksiin lukuun ottamatta laissa määrättyjä poikkeuksia, kuten yksilöön kohdistuvia päätöksiä.
Päätökset ovat nähtävillä kokouksessa.
Etelä-Savon hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset löytyvät myös osoitteesta https://etelasavonha.fi/eloisa/paatoksenteko/viranhaltijapaatokset/ ja toimielimien esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät osoitteesta https://etelasavonha.fi/eloisa/paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat/.
Toimivalta: Laki hyvinvointialueesta (611/2021) 97.1 §
Hallintosääntö § 33
Hyvinvointialuejohtajan esitys:
Aluehallitus merkitsee tiedoksi toimielimien ja viranhaltijoiden päätökset ajalta 12.-18.5.2025 ja päättää olla käyttämättä otto-oikeuttaan.
Käsittely: Merkitään, että asian käsittelyn ajaksi esteellisinä poistuivat lakimies Tarja Poikolainen (asianosaisjäävi, Hallintolaki 28.2 §:n 1 kohta) ja Aki Rasimus (asianosaisjäävi, Hallintolaki 28.2 §:n 1 kohta).
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |