Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 80


 

Jarno Strengellin eronpyyntö turvallisuuslautakunnan jäsenen tehtävistä ja uuden jäsenen valinta

 

Aluehallitus 02.12.2024 § 267 

 

 

 

Valmistelija  Henkilöstölakimies Aki Rasimus puh. 040 6567444

 

Jarno Strengell on pyytänyt eroa turvallisuuslautakunnan jäsenen tehtävistä. Eronpyyntöään Strengell perustelee Mikkelin kaupunginhallituksen ja hyvinvointialueen Turvallisuuslautakunnan ristikkäisillä jääviyksillä (Eloisan talousarviot ja palvelutasopäätökset) sekä kokousaikataulullisina päällekkäisyyksillä.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Pätevä syy voi olla mikä tahansa luottamustoimen hoitamista vaikeuttava seikka. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Jarno Strengellin eronpyynnössään esittämää perustetta voidaan pitää pätevänä syynä eroamiselle turvallisuuslautakunnan jäsenyydestä ja hänelle on perusteltua myöntää ero tehtävästä.

 

 

Turvallisuuslautakunnan nykyinen kokoonpano on seuraava:

 

Varsinaiset jäsenet:

 

Heinänen, Raimo (ps.)

Hämäläinen, Miia (kok.), PJ

Kantola, Eero (kd.)

Laamanen, Kirsti (kesk)

Leinonen, Janne (kok.)

Lipsanen, Mervi (sd.)

Pulliainen, Liisa (kesk.)

Strengell, Jarno (sd.)

Suomalainen, Tuukka (kesk.), VPJ

 

Varajäsenet:

 

Laitinen, Pekka (ps.)

Kovanen, Anna-Maria (kok.)

Marttinen, Mika (liik.)

Sallinen, Leena (vas.)

Vuori, Juha (kok.)

Saintula, Eija (sd.)

Matilainen, Anne (kesk.)

Nousiainen, Markku (sd.)

Leppäkumpu, Raimo (kesk.)

 

 

Toimivalta Laki hyvinvointialueesta 37.2 § ja 75.3 §

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se myöntää Jarno Strengellille eron turvallisuuslautakunnan jäsenyydestä ja valitsee uuden jäsenen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Turvallisuuslautakunnan kokoonpanossa otetaan huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin vaatimus, jonka mukaan toimielimessä on oltava vähintään 40 % sekä naisia että miehiä.

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi 

 

Aluevaltuusto 11.12.2024 § 80  

7330/00.00.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Henkilöstölakimies Aki Rasimus puh. 040 6567444

 

Asiaselostus: Aluehallitus 02.12.2024 § 267 (ks. asian aiempi käsittely).

 

 

Toimivalta Laki hyvinvointialueesta 37.2 § ja 75.3 §

 

 

Esitys: 

 Aluevaltuusto
1. myöntää Jarno Strengellille eron turvallisuuslautakunnan jäsenyydestä ja
2. valitsee uuden jäsenen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Turvallisuuslautakunnan kokoonpanossa otetaan huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin vaatimus, jonka mukaan toimielimessä on oltava vähintään 40 % sekä naisia että miehiä.

 

Käsittely:

Aluevaltuusto myönsi Jarno Strengellille eron turvallisuuslautakunnan jäsenyydestä.

 

Arto Seppälä esitti jäljellä olevaksi toimikaudeksi turvallisuuslautakunnan uudeksi jäseneksi Juha Hakkaraista.

 

Esitys hyväksyttin yksimielisesti.

 

Päätös: 

Aluevaltuusto
1. myönsi eron Jarno Strengellille turvallisuuslautakunnan jäsenyydestä
2. valitsi jäljellä olevaksi toimikaudeksi turvallisuuslautakunnan jäseneksi Juha Hakkaraisen

 

 

 

Tiedoksi Jarno Strengell, Juha Hakkarainen, palkkatoimisto, luottamustoimirekisteri