RSS-linkki
Kokousasiat:https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluevaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 78
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitukset
Tarkastuslautakunta 19.11.2024 § 67
Hyvinvointialuelain 89 §:n mukaan hyvinvointialueen luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään ja luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee aluehallituksen jäseniä, aluevaltuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, hyvinvointialuejohtajaa sekä aluehallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös viivytyksettä ilmoitettava sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset aluevaltuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Hyvinvointialueen on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivustolla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Tietoja rekisteristä voi hakea ainoastaan yksittäisinä hakuina. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.
Tarkastuslautakunta katselmoi kokousasian liitteenä olevat annetut ja muutetut sidonnaisuusilmoitukset.
Toimivalta Laki hyvinvointialueesta 89 §
Puheenjohtajan selostus:
Tarkastuslautakunta päättää:
- merkitä saadut sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi,
- että tarkastetut ilmoitukset julkaistaan Eloisan verkkosivuilla,
- että ilmoitukset viedään tiedoksi valtuustolle.
Päätös:
Tarkastuslautakunta päätti:
- merkitä saadut sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi,
- että tarkastetut ilmoitukset julkaistaan Eloisan verkkosivuilla,
- että ilmoitukset viedään tiedoksi valtuustolle.
Tiedoksi aluevaltuusto
Aluevaltuusto 11.12.2024 § 78
6820/00.01.02.02/2024
Asiaselostus: Tarkastuslautakunta 19.11.2024 § 67 (ks. asian aiempi käsittely)
Toimivalta Laki hyvinvointialueesta 89 §
Esitys:
Aluevaltuusto merkitsee sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.
Päätös:
Aluevaltuusto merkitsi sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.
Tiedoksi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |