Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 186


 

Otto-oikeuskelpoisten päätösten käsittely

Aluehallitus 26.08.2024 § 186

 

 

  

Hyvinvointialuelain 97 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Hallintosäännön 33 §:n mukaan aluehallitus voi käyttää otto-oikeutta alaistensa viranomaisten päätöksiin lukuun ottamatta laissa määrättyjä poikkeuksia, kuten yksilöön kohdistuvia päätöksiä.

 

Päätökset ovat nähtävillä kokouksessa.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen viranhaltijapäätökset löytyvät myös osoitteesta https://etelasavonha.fi/eloisa/paatoksenteko/viranhaltijapaatokset/ ja toimielimien esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät osoitteesta https://etelasavonha.fi/eloisa/paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat/.

 

Toimivalta:  Laki hyvinvointialueesta (611/2021) 97.1 §

  Hallintosääntö § 33

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys:

Aluehallitus merkitsee tiedoksi toimielimien ja viranhaltijoiden päätökset ajalta 5.-18.8.2024 ja päättää olla käyttämättä otto-oikeuttaan.

Päätös:  Hyväksyttiin esityksen mukaan.