Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 71


Liite 11 SDPn aluevaltuustoryhmän valtuustoaloite 7_10_2024
Valtuustoaloitteiden kannatukset 07102024

 

Hyvinvointialueen aluevaltuutettujen valtuustoaloitteet

 

Aluevaltuusto 07.10.2024 § 71

 

  

Hallintosäännön 124 § mukaan "Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle kirjallisesti tai sähköisesti. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.  

 

 

Esitys:

Merkitään tiedoksi mahdolliset aluevaltuustoaloitteet.

 

Käsittely:

Merkitään, että puheenjohtajalle toimitettiin seuraava pöytäkirjan liitteenä oleva valtuustoaloite:

 

SDP Etelä-Savon aluevaltuustoryhmän valtuustoaloite: Etelä-Savon hyvinvointialueen pidettävä kiinni hoitotakuusta.

 

Valtuustoaloitteen kannatukset ilmenevät liitteenä olevasta luettelosta.

Merkitään myös, että tämän asian käsittelyn yhteydessä aluevaltuusto antoi yksimielisen kannanoton, jonka mukaan:
"Edustuksellinen demokratia on Suomen paikallishallinnon ja myös hyvinvointialueiden hallinnon perusta. Etelä- Savon hyvinvointialueen valtuutetut toteavat, että minkäänlaista väkivaltaa tai uhkailua, joka vaarantaa demokratian toteutumista, ei pidä hyväksyä. Hyvinvointialueen toiminta palvelee asukkaitaan ja viranhaltijoiden, henkilöstön sekä luottamushenkilöiden toimintaympäristössä tulee olla nollatoleranssi kaikenlaiselle väkivallalla, uhkailulle, painostamiselle ja ahdistelulle."
 

Aluevaltuusto valtuutti hyvinvointialueen viestintäpalvelut tekemään kannanottoon teknisluonteisia ja vähäisiä sisällöllisiä muutoksia.

 

 

Päätös:  Valtuustoaloitteet merkittiin tiedoksi.