Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 156


 

Itseoikaisu aluehallituksen päätökseen 10.6.2024 § 141, Sairaalatyöryhmän nimeäminen

 

Aluehallitus 24.06.2024 § 156  

3093/00.01.02.01/2024  

 

 

Valmistelija henkilöstölakimies Aki Rasimus  puh. 0406567444

 

Aluehallitus on 10.6.2024 § 141 päättänyt sairaala työryhmän perustamisesta.

 

Työryhmään on jäseneksi nimetty Seija Puputti. Työryhmään nimeämisen jälkeen on tullut esille, että Seija Puputti Savonlinnan kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja.

 

Aluehallituksessa pykälän liitteenä oli esteellisyyttä koskeva lausunto, jossa todetaan muun muassa seuraavaa:

"Aluehallituksella voi olla päätöksentekoon tulevien asioiden valmistelevaa käsittelyä varten työryhmiä. Mikäli työryhmän tehtäviin kuuluu aluehallituksen tai muun hyvinvointialueen viranomaisen asioiden valmistelua, samoja esteellisyysperusteita sovelletaan, kuin ko. asioiden varsinaisessa käsittelyssä."

"Päätöstä valmistelevan työryhmän jäsen kuuluu esteellisyyssäännösten piiriin. Näin ollen sairaalapalvelutyöryhmän jäseniin sovelletaan samoja esteellisyyssäännöksiä kuin (mm.) aluehallituksen jäseniin."

 

Aluehallitus on hyväksynyt esteellisyyttä koskevan toimintaohjeen 29.4.2024 § 104. Toimintaohjeen mukaan kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien jääviys syntyy yleislausekkeen (hallintolain 28.1 §:n 7 kohta) kautta.

 

Edellä mainituilla perusteilla aluehallituksen päätöksessä on menettelyvirhe.

 

Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe.

 

 

 

Toimivalta Hallintolaki 50 §

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus itseoikaisuna kumoaa aluehallituksen päätöksen 10.6.2024 § 141 Sairaalapalvelutyöryhmän perustaminen hallintolain 50 §:n mukaisesti ja käsittelee asian uudelleen.

Pykälä tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi