Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 73


 

Hyvinvointialueiden nuorisovaltuustojen yhteinen kannanotto lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen turvaamiseksi

 

Nuorisovaltuusto 22.05.2024 § 73  

3089/00.04.02/2024  

 

Tiistaina 23.4.2024 on pidetty yhteinen keskustelutilaisuus, johon osallistui Suomen nuoriso,- urheilu- ja liikuntaministeri Sandra Berqvist ja johon oli kutsuttuna kaikki hyvinvointialueiden nuorisovaltuustot sekä heidän toimintaa ohjaavat/tukevat työntekijät. Keskustelutilaisuudessa käytiin läpi ministerin näkemys hallituksen leikkaus/säästötoimenpiteisiin sekä hallituksen esittämät toimenpiteet lasten ja nuorten terveyden ja muun hyvinvoinnin edistämiseksi. Ministerin tahtotilana oli, että hyvinvointialueiden nuorisovaltuustot päätyisivät tekemään yhdessä kannanoton hyvinvointialueiden lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen turvaamiseksi.

 

Nuorisovaltuutetut saavat päättää osallistuvatko kannanottoon kirjoittamalla näkemyksensä/ajatuksensa forms lomakkeelle tehtyyn kyselyyn. Vastaukset on lähetettävä tiistaihin 11.6. klo 12:00 mennessä. Samalla päivämäärällä ne ja muut ajatukset käydään läpi yhteisessä etätyöpajassa, jossa kannanotto työstetään kokonaisuudessaan valmiiksi. Kaikki hyvinvointialueiden nuorisovaltuustojen jäsenet ovat siis tervetulleita osallistumaan 11.6. klo 18:00 aloitettavaan työpajaan, johon voi osallistua Teams yhteydellä.

 

Kun kannanotto on valmistunut, se lähetetään sovitusti ministeri Berqvistille, sekä sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle. Toiveena on, että kannanotto ehtii ennen syksyllä pidettävään kehysriiheä. Kannanoton varsinaisena tavoitteena ei siis ole suoranaisesti tarkoitus vastustaa aiottuja leikkaus/säästötoimenpiteita vaan herätellä valtion hallintoa huomiomaan kyseisten palveluiden (lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalvelut) merkitys koko Suomen tulevaisuuden kannalta ja pohtia mahdollisia keinoja niiden riittävän rahoituksen takaamiseksi. Samalla halutaan myös osoittaa hyvinvointialueiden nuorisovaltuustojen aktiivinen työote lasten ja nuorten elinolojen parantamisen eteen.

 

 

Toimivalta Hallintosääntö 18 §.

 

 

Esitys: Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuusto äänestää kannastaan koskien hallituksen lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluja koskevia leikkauksia.   

 

Käsittely:  Käydyn keskustelun jälkeen Etelä-Savon nuorisovaltuusto päätti äänestää osallistuvatko kannanottoon. Äänestys suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä sekä Forms kyselynä eteäyhteydellä oleville jäsenille. Äänestyksessä annettiin 10 ääntä. Annetuissa äänissä jaa ääniä 9 ja ei ääniä 1. Äänten laskijana toimi Ida Tissari.

 

Päätös: Etelä-Savon nuorisovaltuusto päätti osallistua kannanottoon sekä nimesi Vilma Ahtiaisen ja Olivia Wetterstrandin 11.6. pidettävään työpajaan.

Merkitään, että Onni Pänkäläinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana  klo 17.31.