Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 18


 

Arviointikertomuksen valmistelu

 

Tarkastuslautakunta 19.03.2024 § 18  

1632/00.01.02.02/2024  

 

 

Lain hyvinvointialueesta 125 §:n mukaan aluevaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valmistella aluevaltuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

 

Toimivalta Laki hyvinvointialueesta 125 §

 

 

Puheenjohtajan selostus: 

 Tarkastuslautakunta käy arviointinkertomuksen lähetekeskustelun.

 

 

Päätös: 

 Tarkastuslautakunta kävi lähetekeskustelun arviointikertomuksen laatimisesta.