Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 26


 

Yhdessä osallistuen-hankkeen esittäytyminen

 

Nuorisovaltuusto 27.02.2024 § 26  

1182/00.01.02.02/2024  

 

Yhdessä osallistuen on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Mikkelin kaupungin yhteinen ryhmähanke. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia. Hankkeen tavoitteena on edistää mikkeliläisten mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin ja lähiympäristön kehittämiseen sekä tukea heidän osallistumistaan päätöksentekoon ja palvelujen suunnitteluun. Tavoitteena on vahvistaa kansalaistoiminnan edellytyksiä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia sekä lisätä kokemusta yhteisöön kuulumisesta.

 

Hankkeesta kokoukseen tulee kertomaan projektiasiantuntija Terhi Venäläinen ja projektipäällikkö Krista Hahtala.

 

 

Toimivalta Hallintosääntö 18 §.

 

 

Esitys: Nuorisovaltuusto merkitsee asian tiedoksi ja päättää jatkotoimenpiteistä hankkeen kanssa.

 

Käsittely: Projektiasiantuntija Terhi Venäläinen ja TKI-asiantuntija Krista Hahtala esittelivät Yhdessä osallistuen -hanketta.

 

 

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

 

Merkitään, että Etelä-Savon nuorisovaltuusto ilmoittaa myöhemmin halukkuudestaan osallistua Mikkelin kauppakeskus Stellassa 23.3. hankkeen järjestämään tapahtumaan.

 

Merkitään, että Ida Tissari ja Maija Tuovinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.59.

 

 

 

Tiedoksi Terhi Venäläinen, projektiasiantuntija
 Krista Hahtala, TKI-asiantuntija