Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 36


Liite 11 Henkilöstökertomus_2023(2)

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2023

 

Aluehallitus 25.03.2024 § 83 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua  puh. 040-6567232

 

Eloisan henkilöstöpalvelut on toimittanut liitteenä olevan henkilöstökertomuksen ensimmäisestä Eloisan toimintavuodesta. Koska kyseessä on ensimmäinen, ei vertailutietoja edellisiin vuosiin ole käytettävissä. Henkilöstökertomuksen osioissa kerrotaan mm. henkilöstön määrästä ja rakenteesta, poissaoloista, henkilötyövuosista, työhyvinvoinnista, henkilöstökokemuksesta ja henkilöstökustannuksista. 


Etelä-Savon hyvinvointialueen tavoitteena on olla paras ja joustavin työnantaja. Tavoitteen toteutumista seurataan erillisellä henkilöstökokemusta mittaavalla kyselyllä. Kysely toteutettiin vuoden 2023 aikana yhdeksän kertaa. Tavoitteena on, että joka kyselyyn vastaisi henkilöstöstä 60 % eli noin 4680 työntekijää. Vuoden loppuun mennessä kyselyyn oli vastannut noin 17 % henkilöstöstä. Vastaukset käydään läpi jokaisessa työyksikössä ja konkreettista kehittämistyötä tehdään korjaavien palautteiden osalta mahdollisimman nopeasti.

Kyselyn perusteella saatava suositteluindeksi on ensimmäisen kyselyn (-4) jälkeen noussut positiiviseksi ja on joulukuun lopussa 13. Vuoden aikana suositteluindeksi oli parhaimmillaan luvussa 18. Suositteluindeksin keskiarvo oli vuoden lopussa 7,33 (asteikolla 1-10).
 

Sairauspoissaolopäivien määrä per työntekijä oli keskimääräisesti 17,2 kalenteripäivää vuonna 2023. Esihenkilöiden myöntämien sairauspoissaolojen jälkeen lähes yhtä paljon poissaoloja ovat aiheuttaneet tuki- ja liikuntaelinoireet sekä mielenterveyden häiriöt. 30% henkilöstöstä ei ollut yhtään päivää poissa työstä sairauden vuoksi vuonna 2023.

Työhön liittyviä tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia poissaoloja tuli eniten selkäoireiden vuoksi. Mielenterveyteen liittyvät poissaolot ovat usein kestoltaan pitkiä (1-3 kk). Työterveyshuoltosopimusta on täydennetty Pihlajalinnan Mielenhuoli- ja Lyhytterapiapalveluilla, joihin henkilöstö on voinut matalalla kynnyksellä hakeutua. Henkilöstö on ollut tyytyväisiä palveluihin ja kokenut käynneistä olevan apua.


Työterveysyhteistyössä alkuvuosi 2023 kului pääsääntöisesti sopimuksen haltuunottoon ja yhteistyöprosessien muotoiluun. Työpaikkaselvitykset käynnistyivät loppukesällä ja niitä tehtiin eri toimialoille yhteensä 54 kpl, tässä määrässä ovat mukana sekä perus- että suunnatut selvitykset eri ammattiryhmien toteuttamina. Perusselvitysten yhteydessä tarjottiin henkilöstölle mahdollisuutta osallistua terveystarkastukseen. Lisäksi terveystarkastuksia tehtiin lakisääteisesti työn altisteiden ja terveydellisten vaatimusten perusteella.


Työterveyshuollon toiminta painottui sairaanhoitoon, ennaltaehkäisevän työterveyshuollon osuus oli 44,5%. Työhyvinvoinnin asiantuntijat toimivat aktiivisesti yhteistyössä kumppanuusperiaatteella toimialojen ja työterveyshuollon kanssa.


Eloisalla, kuten muillakin hyvinvointialueilla, oli haasteita henkilöstön saatavuudessa. Tilanne kehittyi kuitenkin parempaan suuntaan vuoden aikana. Useita toimenpiteitä on tehty ja tehdään edelleen veto- ja pitovoiman parantamiseksi. Eloisan työnantajakuvan edistämiseen liittyvä kampanja, aktiivinen näkyvyys sosiaalisessa mediassa, palkkaratkaisut, rekrytointipalkkiot, kilpailukykyiset henkilöstöetuudet ja esihenkilöiden valmennus ovat tuottaneet positiivista tulosta; rekrytointi on esim. sairaanhoitajien ja lähihoitajien kohdalla helpottunut verrattuna alkuvuoteen. Erityisen kiinnostavia paikkoja ovat olleet digitaalisten palveluiden työpaikat.


Haasteita on edelleen koulupsykologien, sosiaalityöntekijöiden sekä puheterapeuttien rekrytoinnissa. Erikoislääkärien saatavuudessakin on hankaluuksia. Lääkäreiden ja hoitajien työpanosta on jouduttu heikon saatavuuden takia ostamaan. Kaiken kaikkiaan näihin ostoihin on käytetty joulukuun loppuun mennessä 32,6 milj euroa (talousarvio 31,7 milj eur). Ostolääkäreiden kustannukset ovat selkeästi suuremmat kuin hoitajatyöpanoksen ostokulut. Joulukuun loppuun mennessä lääkäreiden työpanosta on ostettu n. 28 miljoonalla eurolla, hoitajien työpanosta n. 4,7 miljoonalla eurolla. Talousarvioon varatut määrärahat hoitajien ja lääkäreiden työpanoksen ostoihin ylittyivät n. 0,9 miljoonalla eurolla. Eloisan tavoitteena on vähentää merkittävästi ostopalveluiden käyttöä.

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt henkilöstökertomusta 12.3.2023 kokouksessaan.

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus merkitsee liitteenä olevan henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi ja esittää sen edelleen aluevaltuustolle tiedoksi merkittäväksi

 

Käsittely: 

 Merkitään, että henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaan. Aluehallitus valtuutti henkilöstöjohtajan tekemään henkilöstökertomukseen teknisiä korjauksia.

 

 

 

Tiedoksi Aluevaltuusto

 

Aluevaltuusto 17.06.2024 § 36  

1629/00.01.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua  puh. 040-6567232

 

 

Asiaselostus: Aluehallitus 25.03.2024 § 83

 

 

 

Aluehallituksen esitys: 

 Aluevaltuusto merkitsee liitteenä olevan henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi.

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi