Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 56


Liite 30 Luettelo valtuustoaloitteista vuonna 2022

 

Luettelo valtuustoaloitteista, joita ei ole käsitelty 31.12.2022 mennessä.

 

Aluehallitus 25.05.2023 § 204 

 

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Antti Laurikainen, puh. 044 3512502

 

Hallintosäännön 124 §:n 2 momentin mukaan aluehallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitettävä aluevaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja aluehallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita aluevaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Aluevaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Luettelo valtuustoaloitteista, joita ei ole käsitelty vuoden 2022 loppuun mennessä, on liitteenä.             

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys  

 

 Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tietoonsa saatetuksi liitteen mukaiset valtuustoaloitteet, joita ei oltu loppuunkäsitelty 31.12.2022 mennessä.

 

 

Päätös 

 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

Aluevaltuusto 13.06.2023 § 56  

4841/00.02.01/2023  

 

 

Aluehallituksen esitys  

 Aluevaltuusto merkitsee tiedoksi liitteen mukaiset valtuustoaloitteet, joita ei oltu loppuunkäsitelty 31.12.2022 mennessä.

 

 

Päätös 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.