Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 9


 

Nuorisovaltuuston edustajien nimeäminen hyvinvointialueen toimielimiin

 

Nuorisovaltuusto 27.04.2023 § 9  

3875/00.02.09/2023  

 

 

 Hallintosäännön 8 §:n, 11 §:n 12 §:n ja 13 §:n mukaisesti nuorisovaltuustolla, vanhusneuvostolla ja vammaisneuvostolla oikeus nimetä aluevaltuuston sekä lautakuntien kokouksiin edustajansa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeus.             

 

Esitys  Valitaan edustajat aluevaltuustoon, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakuntaan, palvelu- ja tulevaisuuslautakuntaan ja turvallisuuslautakuntaan.

 

 

Käsittely Aluevaltuuston edustajaksi asettuivat ehdolle Saara Laukkanen ja Vilma Ahtiainen. Äänestyksessä annettiin 15 ääntä joista 3 hylättiin. Annetuissa äänissä Saara Laukkanen sai 7 ääntä ja Vilma Ahtiainen 5 ääntä. Äänten laskijana toimi Iida Hynninen.

 

 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakuntaan edustajaksi asettuivat ehdolle Katri Markevitsch ja Ida Tissari. Äänestyksessä annettiin 15 ääntä. Annetuissa äänissä Katri Markevitsch sai 7 ääntä ja Ida Tissari 8 ääntä. Äänten laskijana toimi Iida Hynninen.

 

 Palvelu- ja tulevaisuuslautakuntaan edustajaksi asettui ehdolle Riina Tiainen.

 

 Turvallisuuslautakuntaan edustajaksi asettuivat ehdolle Leo Huttunen ja Katri Markevitsch. Äänestyksessä annettiin 15 ääntä. Annetuissa äänissä Leo Huttunen sai 4 ääntä ja Katri Markevitsch 11 ääntä. Äänten laskijana toimi Vilma Ahtiainen.             

 

 

 

Päätös Aluevaltuuston edustajaksi Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuusto valitsi Saara Laukkasen.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakuntaan edustajaksi Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuusto valitsi Ida Tissarin.

Palvelu- ja tulevaisuuslautakuntaan edustajaksi Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuusto valitsi yksimielisesti Riina Tiaisen.

Turvallisuuslautakuntaan edustajaksi Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuusto valitsi Katri Markevitschin.