Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 42


Liite 6 Liite 6 Järjestöavustussääntö_2024_alkaen

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen järjestöavustussääntö

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 31.05.2023 § 42  

4770/00.01.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Vaikuttavuusjohtaja Ilkka Fritius

 

Hallintosääntö 13 §:n 2. kohdan mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää myönnettävien yleisten avustusten periaatteista ja menettelytavoista sekä jakamisesta määrärahojen puitteissa.

 

Vuonna 2023 voimassa oleva järjestöavustusmalli on osoittautunut vaikeaksi soveltaa, koska se pitää sisällään kaiken taloudellisen yhteistoiminnan järjestöjen ja hyvinvointialueen välillä. Tästä johtuen aluevaltuuston 600 000 euron määräraha ei ollut riittävä kaiken rahoitukseen ylläpitämiseksi. Asia korjattiin toimialueiden lisärahoituksella, joka kohdistui yhdistysten järjestölähtöiseen auttamistoimintaan.

 

Liitteenä nro 6 on järjestöavustussääntö vuodesta 2024 alkaen, jossa rajataan järjestöjen jatkuvaluonteinen järjestölähtöinen auttamistoiminta pois avustustoiminnan piiristä. Ne rahoitettaisiin palvelutoimialueiden ja järjestön kumppanuussopimuksella. Kumppanuussopimusta tehdessä toimialue harkitsee yhdistyksen palvelujen tarpeen ja niiden yhteensovittamisen hyvinvointialueella. Lautakunnan tehtäväksi jää tosiasiallisesti harkinnanvaraisten avustusten myöntäminen ja hanketoiminnan edistäminen.

 

Järjestöavustussääntöluonnoksesta on pyydetty kannanotot Etelä-Savon kunnilta ja yhdistyksiltä ja ne on otettu huomioon valmistelussa.

 

 

Vaikuttavuusjohtajan esitys  

 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta hyväksyy järjestöavustussäännön, joka astuu voimaan vuodesta 2024 alkaen.

 

 

Päätös 

 Esitys hyväksyttiin.