Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Palvelu- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 09.02.2023/Pykälä 14


 

Palvelujen tuotantosuunnitelma

 

Palvelu- ja tulevaisuuslautakunta 09.02.2023 § 14  

1007/00.01.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä puh. 044 770 0577

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen talouden tasapainottamiseksi sekä palvelustrategian viimeistelemiseksi hyvinvointialueelle laaditaan palvelujen tuotantosuunnitelma. Talousarvion laadinnan yhteydessä palvelujen tuotantosuunnitelma on aikataulutettu niin, että viranhaltijaesitys valmistuu maaliskuun loppuun mennessä ja valtuustokäsittely tapahtuu kesäkuun aikana.

 

Hyvinvointialueiden tulot ja menot ovat hyvinvointialueiden käynnistyttyä hyvin epäselvä kokonaisuus. Alueilla ei tiedetä riittävän tarkasti vuoden 2023 menoja ja tuloja. Menojen ja tulojen kehitystä vuoteen 2025 saakka on vielä vaativampaa arvioida. Tämän vuoksi työn alussa käytetään aikaa siihen, että saadaan selville mahdollisimman oikea tilannekuva, mahdollisimman oikea sopeutustarve ja mahdollisuus jaksottaa sopeutusta.

 

Työn kuluessa laaditaan sovittavat vaihtoehtoiset skenaariolaskelmat mahdollisimman oikean tilannekuvan tulevan kehityksen ja sopeutustarpeen arvioimiseksi. Talouden- ja toiminnan analyysi tarjoaa hyvän tilannekuvan Etelä-Savon hyvinvointialueen nykyisestä taloudellisesta asemasta verrokkitarkasteluineen ja perustellun näkymän tulevasta talouden kehityksestä. Analyysimateriaalia käytetään taustatietoina ja pohjatietona varsinaisen sopeutusohjelman rakentamisessa.

Talouden tilannekuva-analyysin tuottamien tietojen, toteutettavien avainhenkilöhaastattelujen sekä hyvinvointialueen vastuuviranhaltijoiden työstämien ja toimittamien palvelukohtaisten

sopeutusnäkemysten pohjalta kootaan konkreettinen palvelujen tuotantosuunnitelma poliittiseen päätöksentekoon.

 

Palvelujen tuotantosuunnitelman aikataulusuunnitelma esitellään kokouksessa.

 

 

Konsernipalvelujen toimialajohtajan esitys  

 Palvelu- ja tulevaisuuslautakunta merkitsee valmistelun tilanteen tiedoksi ja antaa tarvittavan ohjeistuksen jatkotyöhön.

 

Päätös 

Palvelu- ja tulevaisuuslautakunta merkitsi valmistelun tilanteen tiedoksi.