Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 83

Hyvinvointialueen kuulumiset ja ajankohtaiset asiat

Nuorisovaltuusto 19.12.2023 § 83  

 Kuullaan hyvinvointialueen kuulumiset ja ajankohtaiset asiat. 

Esitys  Merkitään asiat tiedoksi.

Käsittely Pelastus- ja turvallisuuspalvelujen toimialajohtaja Seppo Lokka kertoi mm. hyvinvointialueen taloudesta, palvelujen saatavuudesta, työllisyystilanteesta, tavoitteista sekä niiden saavuttamisesta.

Päätös Merkittiin asiat tiedoksi.

Merkitään, että Riina Tiainen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.13.

Merkitään, että Onni Pänkäläinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.18.

Merkitään, että Seppo Lokka poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.26.