Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 95


 

Eron myöntäminen Jani Sensiolle palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan sekä turvallisuuslautakunnan varajäsenyyksistä ja uusien varajäsenten valitseminen

 

Aluehallitus 27.11.2023 § 339 

 

 

 

Valmistelija lakimies Tarja Poikolainen, puh. 040 359 9483

 

Jani Sensio on ilmoittanut eronneensa Perussuomalaisten valtuustoryhmästä. Samalla hän on pyytänyt eroa palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan sekä turvallisuuslautakunnan varajäsenyyksistä.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Pätevä syy voi olla mikä tahansa luottamustoimen hoitamista vaikeuttava seikka. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan kokoonpano toimikaudelle 2022-2025 on seuraava:

 

Varsinaiset jäsenet:

 

Auvinen, Hannu (kesk.)

Järvinen, Sami (ps.)

Kokko, Sampsa (kok.)

Laukkarinen, Jaana (sd)

Mynttinen, Maritta (kesk.)

Puputti Seija (liik.)

Pöyry, Pekka (kesk.)

Puntanen, Anne (sd.), PJ

Soininen, Mali (kok.), VPJ

 

Varajäsenet:

 

Saari, Sanni (kesk.)

Sensio, Jani (ps.)

Tuunanen, Jarmo (kok.)

Rautiainen, Sari (sd.)

Väisänen, Sanna (vas.)

Janhunen, Katriina (vihr.)

Noponen, Perttu (kesk.)

Hartonen, Ari (sd.)

Rasola, Nina (kok.)

 

Turvallisuuslautakunnan kokoonpano toimikaudelle 2022-2025 on seuraava:

 

Varsinaiset jäsenet:

 

Heinänen, Raimo (ps.)

Hämäläinen, Miia (kok.), PJ

Kantola, Eero (kd.)

Laamanen, Kirsti (kesk)

Leinonen, Janne (kok.)

Lipsanen, Mervi (sd.)

Pulliainen, Liisa (kesk.)

Strengell, Jarno (sd.)

Suomalainen, Tuukka (kesk.), VPJ

 

Varajäsenet:

 

Sensio, Jani (ps.)

Kovanen, Anna-Maria (kok.)

Marttinen, Mika (liik.)

Sallinen, Leena (vas.)

Vuori, Juha (kok.)

Saintula, Eija (sd.)

Matilainen, Anne (kesk.)

Nousiainen, Markku (sd.)

Leppäkumpu, Raimo (kesk.)

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä on ilmoittanut, että se on 21.11.2023 hyväksynyt Jani Sension Kokoomuksen valtuustoryhmän jäseneksi.

 

 

 

Hyvinvointialuejohtajan esitys: 

 Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se

1) myöntää Jani Sensiolle hänen pyytämänsä eron palvelu- ja tulevasuuslautakunnan sekä turvallisuuslautakunnan varajäsenyyksistä ja valitsee uuden varajäsenen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi palvelu- ja tulevaisuuslautakuntaan sekä turvallisuuslautakuntaan. Varajäsenen nimeämisessä toimielimeen otetaan huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin vaatimus, jonka mukaan toimielimen varajäsenten kokoonpanossa on oltava vähintään 40 % sekä miehiä että naisia;

2) merkitsee tiedoksi Jani Sension eroilmoituksen Perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja liittymisen Kokoomuksen valtuustoryhmään.

 

 

Päätös: 

 Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

Tiedoksi Jani Sensio, Perussuomalaisten valtuustoryhmä, Kokoomuksen  valtuustoryhmä, luottamushenkilörekisterin hoitaja, palkkahallinto

 

Aluevaltuusto 11.12.2023 § 95  

10087/00.02.10/2023  

 

 

Valmistelija lakimies Tarja Poikolainen, puh. 040 359 9483

 

Asiaselostus: Aluehallitus 27.11.2023 § 339 (ks. asian aiempi käsittely).

 

 

Aluehallituksen esitys: 

 Aluevaltuusto
1) myöntää Jani Sensiolle hänen pyytämänsä eron palvelu- ja tulevasuuslautakunnan sekä turvallisuuslautakunnan varajäsenyyksistä ja valitsee uuden varajäsenen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi palvelu- ja tulevaisuuslautakuntaan sekä turvallisuuslautakuntaan. Varajäsenen nimeämisessä toimielimeen otetaan huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin vaatimus, jonka mukaan toimielimen varajäsenten kokoonpanossa on oltava vähintään 40 % sekä miehiä että naisia;

2) merkitsee tiedoksi Jani Sension eroilmoituksen Perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja liittymisen Kokoomuksen valtuustoryhmään.

 

Käsittely:

 Aluevaltuusto myönsi Jani Sensiolle eron palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan sekä turvallisuuslautakunnan varajäsenyyksistä.

 

 Jaana Strandman esitti uudeksi varajäseneksi turvallisuuslautakuntaan Pekka Laitista sekä palvelu- ja tulevaisuuslautakuntaan Petri Ritvasta.

 Esitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös: 

Aluevaltuusto
1) myönsi Jani Sensiolle eron palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan sekä turvallisuuslautakunnan varajäsenyyksistä ja valitsi uudeksi varajäseneksi palvelu- ja tulevaisuuslautakuntaan Petri Ritvasen sekä turvallisuuslautakuntaan Pekka Laitisen.
2) merkitsi tiedoksi Jani Sension eroilmoituksen Perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja liittymisen Kokoomuksen valtuustoryhmään

 

 

 

Tiedoksi Jani Sensio, Perussuomalaisten valtuustoryhmä, Kokoomuksen valtuustoryhmä, luottamushenkilörekisterin hoitaja, palkkahallinto, Petri Ritvanen, Pekka Laitinen