Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 46


Liite 5 Sosterin tilinpäätös 2022_allekirjoitettu

 

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) tilinpäätös 2022

 

Aluehallitus 30.03.2023 § 121 

 

Valmistelija toimialajohtaja Saara Tavi puh. 044 417 4100

 

Tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalakia sekä sovelletaan kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä. Kuntalaki on kirjanpitolakiin nähden erityisessä asemassa. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta vuonna 2021.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Tilinpäätös on laadittava tilikaudelta tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä on tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi.

 

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tilinpäätöksen allekirjoittavat Etelä-Savon aluehallituksen jäsenet ja hyvinvointialuejohtaja.

 

Erikoissairaanhoidon ulkoiset toimintakulut ylittyivät 0,5M€ ja toimintatuotot alittuivat 0,6M€.  Toimintakulut ylittyivät operatiivisessa tulosyksikössä sekä päivystyksen ja ensihoidon tulosyksikössä.  Leikkauksia tehtiin edellisvuotta enemmän (421), yhteensä 3464.  Hoitopäiviä oli 1959 vähemmän kuin edellisvuonna, yhteensä 28 451. 

 

Perusterveydenhuollossa ulkoiset toimintakulut kulut ylittyivät 1,0M€ ja ulkoiset tuotot 0,4M€.  Lasten ja nuorten yksikössä ulkoiset kulut sekä ylittyivät että kasvoivat edellisvuoteen verraten. Avohoidon talousarvio ylittyi ulkoisten kulujen jäädessä alle edellisvuoden tason. Osastohoito ja muistivastaanotto-yksikön talousarvio ylittyi 0,3M€ ja kasvoi edellisvuodesta 0,8M€. Mielenterveyden ja riippuvuuksien hoidon talousarvio alittui 0,8M€.  Avohoidon vastaanottokäyntien määrä väheni vuodesta 2021. Lasten ja nuorten yksikön käyntimäärät vähenivät, käyntejä oli 5015 vuonna 2022 ja 5604 vuonna 2021.

 

Sosiaalipalvelujen ulkoiset toimintakulut ylittyivät 3,5M€ ja tuotot 2,9M€. Kulut ylittyivät mm kotihoidossa, lastensuojelussa, mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa ja kehitysvammaisten asumispalveluissa.  Kotihoidossa käyntejä ja asiakkuuksia oli vähemmän kuin vuonna 2021 ja ateriapalveluja tarjottiin aiempaa enemmän. Lasten- ja nuortenkoti Kuutissa hoitopäivien määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna.

 

Tukipalvelujen ulkoiset toimintakulut alittuivat 1,2M€ ja tuotot ylittyivät

1,0M€. Talous- ja henkilöstöpalvelut, tietohallinto, ravintohuolto ja laitoshuolto alittuivat. Talousarvio ylittyi teknisten palveluiden ja lääkehuollon osalta.

 

Investointien toteuma oli 90,7 %.

 

Tilinpäätös-asiakirja on esityslistan liitteenä A.

Esitys:

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy Itä-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätöksen mukaiset menomäärärahojen ja tuloarvioiden ylitykset/alitukset toiminnan kannalta välttämättömiksi ja tarpeellisiksi. Aluehallitus päättää allekirjoittaa Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi. Lisäksi aluehallitus valtuuttaa viranhaltijat tekemään mahdolliset, vähäiset tekniset korjaukset asiakirjaan.

 

Käsittely:

 Kokouksesta esteellisenä poistui Eija Stenbeg, Panu Peitsaro, Janne Laine.

 

 Asian käsittelyn ajaksi kokoukseen liittyi varajäsen Jarno Strengell.

 

 Esittelijä täydensi esitystään seuraavasti:

 Lisäksi aluehallitus antaa valmistelijoille oikeuden tehdä tilinpäätökseen tarvittavia teknisiä korjauksia, sekä muutoksia ja täydennyksiä sekä esittelytekstissä, toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksen liitetiedoissa. Mahdolliset muutokset ja korjaukset tuodaan tiedoksi aluehallitukselle ennen aluevaltuuston tilinpäätöskäsittelyä, ja sähköinen allekirjoituskierros toteutetaan uudestaan korjatulla tilinpäätöskirjan versiolla.

 

 Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös:

 Esittelijän täydennetty esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tarkastuslautakunta Sosteri 12.05.2023 § 15 

 

  

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on tehdä hyvinvointialueen tarkastuslautakunnille ja edelleen valtuustoille ehdotus vastuuvapauden myöntämisestä ja tilinpäätöksen hyväksymisestä.

 

Esitys  

 Tarkastuslautakunta päättää:
- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntahtymän (Sosteri) hyväksymistä
- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntahtymän (Sosteri) hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta kuuli asiantuntijana Saara Tavia.
Merkittiin, että Saara Tavi poistui ennen tarkastuslautakunnan asian käsittelyä ja päätöksentekoa.

Tarkastuslautakunta päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

 

 

 

Tarkastuslautakunta Sosteri 30.05.2023 § 22 

 

 

Esitys  

 Tarkastuslautakunta päättää:
- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) tilinpäätöksen 2022 hyväksymistä
- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti:
- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) tilinpäätöksen 2022 hyväksymistä
- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 edellyttäen, että Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyy tilintarkastuskertomuksessa mainitun talousarviopoikkeaman.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 06.06.2023 § 46  

2747/02.06.01.05/2023  

 

 

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) toiminta lakkasi 31.12.2022 hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa. Kuntayhtymän tarkastuslautakunta on jatkanut työskentelyään keväällä 2023 ja valmistellut esitystä tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä aluevaltuustolle.

 

 Hallituksen esityksen hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 241/2020) on määritelty seuraavasti:

 

  "Pykälän § 41 2 momentin mukaan aluevaltuuston tulisi käsitellä tilinpäätökset ja päättää kuntayhtymän tilivelvollisille myönnettävästä vastuuvapaudesta kesäkuun 2023 loppuun mennessä. Säännös noudattaa kuntayhtymien purkamis- ja sulautumistilanteissa noudatettua käytäntöä, jonka taustalla on ollut ajatus siitä, että viimeisen tilinpäätöksen allekirjoittaminen ja käsittely sekä vastuuvapauden myöntäminen tapahtuvat siinä organisaatiossa, jolle lakkaavan kuntayhtymän toiminta siirtyy. Esityksen aluevaltuustolle tekisi muodollisesti hyvinvointialueen ja yhtymän oma tarkastuslautakunta, mutta esitys perustuisi sisällöllisesti siirretyn kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmisteluun."

 

 Sosterin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Mauri Wessman ja jäsen Anne Herttuainen esittelevät Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tilinpäätöksen 2022 ja vastuuvapauden myöntämisen perusteet tarkastuslautakunnalle kokouksessa.

 

 

Puheenjohtajan selostus:

 

 Tarkastuslautakunta päättää:

 

 - esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) tilinpäätöksen 2022 hyväksymistä,
- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 edellyttäen, että Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyy tilintarkastuskertomuksessa mainitun talousarviopoikkeaman.

 

 

 Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

  

 

Päätös:

 Tarkastuslautakunta päätti:

- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) tilinpäätöksen 2022 hyväksymistä,


- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Sosteri) hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 edellyttäen, että Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyy tilintarkastuskertomuksessa mainitun talousarviopoikkeaman.


Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

 

 

Tiedoksi  Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto