Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://etela-savonhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 44


Liite 3 Arviointikertomus

 

Essoten arviointikertomus vuodelle 2022

 

Tarkastuslautakunta Essote 11.01.2023 § 289 

 

 

Essoten tilinpäätöksen vuodelta 2022 allekirjoittaa Etelä-Savon hyvinvointialueen hallitus. Essoten tarkastuslautakunta laatii tilikaudelta 2022 arviointikertomuksen, joka annetaan Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle toimitettavaksi Etelä-Savon aluevaltuuston käsittelyyn.

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkastuslautakunta tekee päätösehdotuksensa vastuuvapauden myöntämisestä Essoten tilintarkastuskertomuksen sekä kaiken hankkimansa selvityksen perusteella.  Aluevaltuusto päättää asiasta tarkastuslautakunnan esityksen pohjalta harkintansa mukaan.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on

arvioida ovatko valtuuston toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa

ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty

tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Arviointityö sekä arviointikertomuksen sisältö ja muoto ovat erilaiset

riippuen kunnasta tai kuntayhtymästä, sillä jokainen

tarkastuslautakunta tekee arviointityönsä omista tarkastuksen

lähtökohdistaan ja itsenäisesti. Keskeistä on kuitenkin kuntalain

mukaisesti arvioida nimenomaan valtuuston asettamien tavoitteiden

toteutumista, jotka on kirjattu talousarvioon ja tilinpäätökseen.

 

Tarkastuslautakunta etenee omassa arviointityössään arviointisuunnitelman ja työohjelman mukaisesti. Tässä vaiheessa on tarkasteltava arviointityön suorittamista, arviointimenetelmiä ja käydä keskustelu arviointikertomuksen sisällöstä ja sen tavoitteista sekä valmisteluprosessista.

 

Arviointikertomuksen valmistelua varten on laadittu työohjelma, joka hyväksyttiin 14.12.2022 Essoten tarkastuslautakunnan kokouksessa.

 

Puheenjohtajan selostus:

 

 Tarkastuslautakunta käy keskustelun arviointikertomuksen

 valmistelusta, sisällöstä, eri aiheiden painotuksesta sekä

 rakenteeseen liittyvistä asioista. 

 

Päätös: Merkitään tiedoksi.

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta Essote 15.02.2023 § 294 

 

 

 

Valmistelija Tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen, puh. 044 794 2064

 

Jatketaan arviointikertomuksen valmistelua 17.1.2023 tarkastuslautakuntien tapaamisessa esiin tuotujen asioiden tiimoilta.

 

 

Puheenjohtajan selostus

 

 Käydään keskustelua arviointikertomuksen valmisteluun liittyen.  

 

Päätös Merkittiin valmistelutilanne tiedoksi.

 

 

Tarkastuslautakunta Essote 15.03.2023 § 298 

 

 

 

Valmistelija Tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen, puh. 044 794 2064.

 

Jatketaan arviointikertomuksen valmistelua 15.2.2023 tehtyjen linjauksien mukaisesti.

 

 

Puheenjohtajan selostus

 

 Käydään läpi arviointikertomuksen valmistelutilanne.  

 

Päätös Merkittiin tiedoksi valmistelutilanne.

 

 

Tarkastuslautakunta Essote 17.05.2023 § 309 

 

 

 

Valmistelija tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen, puh. 044 794 2064

 

Tarkastuslautakunta on työstännyt arviointikertomusta useassa työkokouksessa. Haastetta tarkastuslautakunnan työskentelylle on tuonut Essoten tilinpäätöksessä havaittujen virheiden määrä ja tilinpäätös jouduttiin allekirjoittamaan uudestaan 27.4.2023 aluehallituksen kokouksessa. Uudelleen käsittely aiheutti tilintarkastukselle ja tarkastuslautakunnalle 3 viikon viivästyksen tarkastuskertomuksen ja arviointikertomuksen työstämiseen.

 

Arviointikertomuksesta puuttuu edellä mainituista syistä tiettyjä osioita ja tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua ja lopullinen arviointikertomus annetaan 30.5.2023 tarkastuslautakunnan kokouksessa.

 

 

Puheenjohtajan selostus:   

  

Jatketaan arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös: 

 Jatkettiin arviointikertomuksen valmistelua.

 

 

 

Tiedoksi Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkastuslautakunta

 

Tarkastuslautakunta Essote 30.05.2023 § 315 

 

 

 

Valmistelija Tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen, puh. 044 794 2064

 

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus allekirjoitti Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tilinpäätöksen uudestaan kokouksessaan 25.5.2023.

 

 

Puheenjohtajan selostus:  

 Todetaan, että tarkastuslautakunta on saanut käyttöönsä kolme allekirjoitettua Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen tilinpäätös ja toimintakertomusasiakirjaa vuodelta 2022. Viimeinen 25.5.2023 allekirjoitettu Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2022 oli tarkastuslautakunnan käytössä 29.5.2023. Ottaen huomioon tiedonkulun ongelmat tilinpäätösasiakirjojen toimittamisessa, tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa saattaa olla ristiriitaisuuksia tilinpäätösasiakirjaan nähden.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta hyväksyy Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tilinpäätöksestä laaditun arviointikertomuksen vuodelta 2022. Hyväksyttiin yksimielisesti. Tarkastuslautakunta lähettää arviointikertomuksen Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja toimitettavaksi edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi.

  

 

 

 

Tiedoksi Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkastuslautakunta

 

Tarkastuslautakunta 06.06.2023 § 44  

4/00.02.02/2023  

 

 

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän lakkasi ja palvelut, henkilöstö ja muut voimavarat siirtyivät Etelä-Savon hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen. Kuntayhtymän tarkastuslautakunta jatkoi toimintaansa keväällä 2023 ja on valmistellut kuntayhtymän viimeisen, vuotta 2022 koskevan arviointikertomuksen, joka annetaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan käsittelyn kautta aluevaltuustolle.

 

Essoten tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Marjaana Sävilammi ja varapuheenjohtaja Päivi Anias esittelevät kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmistelemaa vuoden 2022 arviointikertomusta Eloisan tarkastuslautakunnalle kokouksessa.             

 

 

Puheenjohtajan selostus:

 

Tarkastuslautakunta päättää merkitä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmisteleman vuoden 2022 arviointikertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle tiedoksi.

 

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

  

 

Päätös: 

Tarkastuslautakunta päätti merkitä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmisteleman vuoden 2022 arviointikertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle tiedoksi.


Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

 

     

Tiedoksi  Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto